perjantai 25. maaliskuuta 2016

Uusi koti ja uusi prokkis!

Neljä kuukautta on jo hurahtanut Suomeen paluusta, ja muiden nurkissa pyörimisen jälkeen päätin hankkia väliaikaisen asunnon Töölöstä, koska remontin alla olevaan asuntoon ei tule olemaan menemistä vielä ainakaan moniin kuukausiin. 
Harmi vain, että muutto ja uuteen paikkaan asettuminen ei enää tunnu lainkaan samalta kuin ennen. Uuden kodin viehätys ja sisustusinto on muuttunut huoleksi siitä, että pitääkö tästäkin lähteä taas kohta, ja jos, niin minne. Yliherkkä hajuaisti on aivan karsea riesa, ja  koska hankalia oireita on aina ja kaikkialla, on vaikea yhdistää oireita aina edes tiettyihin paikkoihin. Vaikka laskujeni mukaan neljä viikkoa on kulunut suhteellisen siedettävässä kunnossa aikaisempaan verrattuna, antaisin mitä vain, että voisin palata siihen terveeseen ja huolettomaan elämään. Siihen olotilaan, missä normaali arkipäivä ei tarkottaisi kipua  ja oireita.

Olen sitä mieltä, että moniin pettymyksiin pystyy omilla ajatuksen suuntauksillaan ja valinnoillaan jossain määrin vaikuttamaan, mutta fyysisen sairauden ikävä fakta on se, ettei oireitaan pysty hallitsemaan mitenkään. Useimmissa vastoinkäymisissä sitä voi ainakin ajatella, että jossain vaiheessa sen TIETÄÄ helpottavan, mutta sairauden kanssa tulevaisuus on pelkkää suunnatonta epävarmuutta. Suurin haaste onkin, että miten estää fyysisen voinnin ja sen tuomien menetysten ja rajoitteiden myrkyttämästä mieltäkin. Luulen, että sairauden tuomaa elämän täyskäännöstä ei pysty mitenkään ymmärtämään kokematta sitä itse. Sen kertoo jo se, kuinka paljon saa kuulla että "Mieti hei niitä joilla asiat ovat pahemmin", tai "Mitä jos koittasit siedätystä". 

En ole luonteeltani sellainen, että jaksaisin "elää voinnin mukaan" ja levätä laakereillani, vaan nyt jo haaveilen paluusta vaatesuunnittelun pariin, niin tuhoon tuomittu ajatus kuin se lääkärin mielestä onkin. Omia unelmiaan vain on kovin vaikea  noin vain unohtaa, ja välillä sitä olisi valmis vaikka hulluuteen omien haaveidensa vuoksi. Olen huomannut, että oma onnellisuuteni on aika paljon sidoksissa omaan tekemiseen, ja niin kauan kun saan syventyä ja unohtua johonkin luovaan projektiin, elämä on hyvää. Koska Bristolissa elämä oli yhtä luovaa sekamelskaa, siellä mulla vallitsiksin ensi kertaa elämässä jonkinlainen aito peace of mind, tunne siitä, että tää on se juttu, jokainen askel tuntui olevan uusi mahdollisuus. Vaikka työmäärät ja deadlinet tuntuivat ajoittain mahdottomilta, nukuin aina yöni hyvin, vaikka Suomessa olen tottunut siihen että huonot yöunet ja jonkinalinen aiheeton stressi ovat normaali olotila.  


Viime aikoina mulla on pyörinyt jatkuvasti päässä Saara Aallon laulun sanat, jotka menevät suomennettuna kutakuinkin näin:

"Tämä on uusi alku,

ja minä vain toistan itselleni, 

että pahasta seuraa aina hyvää,

ja siksi jatkan odottamista.

Odottaen syytä,

tai jotakin ymmärrystä siitä,

miksi asioiden on aina muututtava,

niin kuin mikään hyvä ei ikinä kestäisi." 


Nuo sanat kiteyttävät niin hyvin mun fiilikset, tässä elämäntilanteessa missä on joutunut luopumaan tärkeistä asioista, ja sen selkeän suunnan mikä mulla elämäni varalle oli, tilalle tuli pelkkää kysymysmerkkiä. Juuri kun tuntui että tätä sairastamista, paikallaan oloa ja jonkin ihmeen odottamista joka kertoisi mulle taas mun elämäni uuden tarkoituksen, jotain kivaa tulikin eteen! Juuri kun luulin olevani totaallisessa umpikujassa, sain juuri sitä mitä kaikkein eniten tässä tilanteessa kaipasin, eli UUDEN LUOVAN PROJEKTIN!!
Enkä minkä tahansa projektin, vain oikein näkyvyyttä tuovan TYÖN kuvituksen parissa, josta maksetaan vielä palkkaakin. Olen todella innoissani, enkä malta odottaa sen paljastumista!
Valitettavasti asia on pidettävä salassa vielä pitkä tovi, mutta siitä kuullaan vielä!
Se on jotain aivan erilaista mitä olen tottunut tekemään, mutta nyt jos koskaan on hyvä aika ottaa uusi haaste vastaan, kun kerrankin löytyi työ jota pystyn tekemään kotoa käsin, omaa luovuttani käyttäen.

Lisäksi sain kuulla, että olen päässyt opiskelemaan Graafista suunnittelua ensi syksynä! En ole paikkaa vielä uskaltanut vahvistaa, mutta onpahan jotain uusia haasteita mahdollisesti sentään edessä. 
Nyt kun kevät alkaisi ihan aikuisten oikeasti tulla vielä tänne Suomeenkin, niin löytyisi ehkä taas se positiivisuus jostain tuolta mielen perukoilta.  





Onpas kivaa kun vaihteeksi on omaa tilaa ja työpöytä, jolle voi jättää kaikki levälleen, toisin kuin muiden nurkissa majaillessa. Tämä pitkä perjantai on mennyt yksikseen asunnon ja kuvitusprojektin parissa puuhaillessa, ja omasta rauhasta nautiskellessa. Oikeastaan tulee ihan Bristolin ajat mieleen, kun istun työpöytäni ääressä laulellen ja sata kuppia teetä juoden, kynät ja paperit sauhuten. Lisäksi tämän raivoisan tuulettamisen seurauksena täällä on aivan sairaalloisen kylmä, ja istuskelenkin täällä kolmet housut, kolme villapaitaa ja viltti päällä, aivan kuten Bristolissa. 
Päivä kerrallaan on vain katsottava, onko tähän Töölön söpöön yksiöön jääminen, vai tuleeko lähtö taas kerran. Kauhulla odotan, että montako kymmentä muuttoa saan käydä läpi, ennen kuin se täydellisen sisäilman koti löytyy. 
Niitä telttailukelejä odotellessa. 










Aurinkoisia pääsiäispyhiä kaikille!
Veera

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti