tiistai 5. huhtikuuta 2016

Suunnitteluinspistä sairastuvalta

 Kiitos kaikille tsemppaajille jotka viime blogitekstin jälkeen otitte yhteyttä, viestit lämmittivät mieltä tosi paljon. Joskus odottamattomat vastoinkäymiset vievät ihmisiä erilleen, mutta voivat olla myös uusia alkuja.

Sitä odotellessa, että tämä maailma oikeasti heräisi siihen, ettei pallon täyttäminen ja bisneksen tekeminen surkeilla rakennuksilla, myrkyillä ja kemikaaleilla johda mihinkään hyvään. Niin kuin ei ongelman sivuuttaminen, vähätteleminen ja sairastuneiden kylmä heivaaminen sinne yhteiskunnan romukoppaankaan. Jossain vaiheessa sisäilma- ja ympäristösairaiden, ja ylipäätään kaikkien niin sanotusti "vääriä sairauksia" sairastavien suuri joukko kasvaa kasvamistaan, ja jos ei suuntaan tule muutosta, niin lopputuloksena on vain järkyttävä määrä työkyvyttömiä ja nuoria sairaseläkeläisiä yhteiskunnan ulkopuolella, vastoin omaa tahtoaan ja motivaatiotaan.

Sisäilma-/ympäristösairaiden kohdalla kun ihmisten tarinoihin on tutustunut kovin läheltä, niin oikeasti välillä tekee mieli itkeä, eikä vain itseni puolesta, vaan myös varsinkin niiden, joiden lapset ovat sairastuneet vakavasti joko kotona tai koulussa. Jos asiaan puututtaisiin asiaan kuuluvalla vakavuudella, ja sairastuneille hankittaisiin puhtaat evakkoasunnot, joustavat koulu-, opinto- ja työskentelymahdollisuudet ja kuntoutusmahdollisuudet, niin moni surkea tarina voisi saada vielä paremman suunnan. Oli kyse sitten mistä tahansa sairaudesta, niin järkikin sen sanoo, että jos sairauden etenemiseen ja pahenemiseen puututtaisiin oikein ja ajoissa, olisi paremmat mahdollisudet saada potilas vielä yhteiskunnan remmiin mukaan. Suomessa sen sijaan on niin, että jos satut sairastumaan "väärään sairauteen", voidaan sinut puhtain omatunnoin jättää oman onnen nojaan katsomaan miten pärjäät, monien tahojen solvattavaksi. Siinä vaiheessa, kun on jo menettänyt työ- ja toimintakykynsä, on aika raskasta jaksaa lähteä taistelemaan omista oikeuksistaan, ja siihen moni tarina ikävä kyllä päättyykin. Onneksi ollaan sisulla ja taistelutahdolla valjastettu, ja muutos asioihin tulee ennemmin tai myöhemmin kun kupla väistämättä puhkeaa.

Ja tähän kun tosiaan se siedätys ei auta, vaan nimenomaan aivan päinvastoin. Toisin kuin allergiat, homesairaus ja monikemikaaliyliherkkyys ovat sairauksia, ja jokaikinen uusi altistus vie sairautta pahempaan suuntaan. Aivan kuten syöpäkään ei parane lisäämällä syöpäsoluja syöpää sairastavan elimistöön, ei tämäkään sairaus parane lisäämällä altisteiden kuormaa elimistössä, vaikka jotkut niin erehtyvät ajattelemaan. Olisihan se ihanan helppoa jos asia olisikin niin.
(Tarkoitukseni ei siis missään nimessä ollut verrata sairautta syöpään, vain erottaa sairaus allergiasta...)

Jos jotain olen oman taistelun myötä oppinut, niin sen, ettei ketään pitäisi tuomita pinnallisten asioiden perusteella. Koskaan et voi tietää, milloin henkilön  elämäntilanteeseen, käytökseen tai ulkonäköön liittyy sairaus, ja ihmisten arvosteleminen päällepäin näkyvien seikkojen perusteella ei ole oikein. Kaikki meistä varmasti haluaisi olla reippaita, timmejä ja menestyviä, mutta kun elämässä ei aina mene kaikki niin kuin on suunnitellut, ja kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa.



Vielä jokin aika sitten en olisi mitenkään voinut kuvitella itseänikään tällaiseen elämäntilanteeseen.
Kevään suunnitelmissa oli unelmien työharjoittelu Lontoon vilinässä, menestyneen vaatesuunnittelijan leivissä, missä monille suomalaisille aukeaa työmahdollisuudetkin.
Nuo suunnitelmat ovat muuttuneet kovin radikaalisti. Tällä hetkellä suunnittelen lähinnä mahdollisimman pitkää jaksoa joko maalla tai merellä, tai missä vain, missä voisi päästä mahdollisimman kauas kaikenlaisista ärsykkeistä ja huonosta ilmasta. Suuret ja kunnianhimoiset suunnitelmat ovat vaihtuneet kovin pieniin ja yksinkertaisiin asioihin ja haaveisiin tervehtymisestä, vaikka  ajatus lukuvuoden päättymisestä Bristolissa ensi kuussa tuo sydäntä särkevät tunteet pintaan.
Minunkin piti olla siellä, yhtä lukuvuotta lähempänä unelmia.

Koska muiden tarjoama apu ja tuki on ollut itselle niin korvaamatonta viime aikoina, toivon että oman kunnon kohennuttua, voin itsekin tehdä jotain muiden hyväksi, tai kantaa edes oman pienen korteni kekoon, jotta asiat menisivät pienin askelin parempaan suuntaan.


Vointi on edelleen aivan surkea, milloin pahimpana oireena hengitysteiden ja onteloiden tulehdustila, järkyttävät nivelkivut, polttavat lihaskivut ja milloin oksentelu tai tasapainon pettäminen. Väkisinkin sitä miettii, että voiko homealtistus ja ME olla kaiken tämän takana, vai onko labratuloksissa kummittelevilla, korkeissa lukemissa huitelevilla borrelioosi vasta-aineilla kuitenkin jotain tekemistä asian kanssa. Käsikädessähän nuo kaikki yleensä kulkevat ja pahentavat toinen toisiaan, mutta valitettavasti lukeutuvat kaikki Suomessa niihin väärien sairauksien joukkoon, joiden hoidon saat ihan itse tuulesta tempaista. 

Tosiasiahan on, että näitä sisäilma- ja muita vääriä sairauksia sairastavalla olisikin hyvä olla ainakin juristin, kemistin, fyysikon ja rakennusinsinöörin osaaminen hyvin hanskassa. Lisäksi olisi hyvä hallita kääntäminen monilta eri kieliltä, kaikki erikoislääketieteen alat, luontaislääketiede, taloushallinto, tiedottaminen, sosiaalipolitiikka ja psykologia. Lopottomat idea-, voima- ja rahavarat ovat aivan välttämättömät, koska väärien sairauksien hoito on itse keksittävä ja kustannettava, ja kaikista inhimillisistä oikeuksista ja ymmärryksestä jaksettava itse taistella. Myös loppumaton kärsivällisyys on plussaa, että jaksaa oikaista ihmisten väärinymmärryksiä toistamiseen, sekä erittäin vahva itsetunto, jotta kehtaa kulkea kaduilla hyvillä mielin ilman meikkiä, hiuslakkaa ja deodoranttia kortisonikuurien turvottamana.
Miksei kukaan kertonut tätä mulle kun urasuunnitelmia tein...

Vaikka voimia ei ole viime päivinä ollut yhtään, oli eilen pakko päästä ulos neljän seinän sisältä, ja lähdettiin autolla koko iltapäiväksi vain istumaan merenrannoille, jotta kroppa saisi puhdasta ilmaa. Ensin istuttiin Uunisaaressa, ja sen jälkeen vielä Vuosaaren Uutelassa. 
Siellä, kaikessa hiljaisuudessa vedin keuhkot täyteen meri-ilmaa, ja ihmettelin tätä elämän suunnan muutosta, taas kerran. 
Joku luovuusvimma on ilmeisesti oleva mun pelastava enkeli tämän skeidan keskellä, ja keskityin vain havannoimaan kaikkia mielenkiintoisia ja inspiroivia muotoja ja värejä ympäristössä. 
Pitkästä aikaa pääsin siihen kunnon flowhun mikä Bristolissa oli jokapäiväistä, ja pohdin, että miten kaikki nuo inspiroivat ilmiöt päätyisivät paperille. 

Vaikka just nyt kuvitusprojektit työllistävät aika hyvin, niin välillä on pakko ottaa pikku hetki omille hullutuksille ja kattoa mitä paperille syntyy sen enempiä miettimättä. 


Inspiroivaa loppuviikkoa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti