perjantai 5. elokuuta 2016

Suorat sanat monikemikaaliyliherkkyydestä

Onpas ollut jokseenkin hankala kesä. 
Hirveän sairaalaepisodin ja hitaan toipumisen jälkeen olen ehtinyt toipumaan, ja taas romahtamaan fyysisesti. Nyt olen taas kutakuinkin elävien kirjoissa mikä on tietysti hirveän kivaa! Olisi kiva jos tätä jatkuisi vaihteeksi vähän pidempäänkin.

Tähän kesään asti olen ajatellut olevani vielä suhteellisen "hyväosainen" kemikaaliherkkis. Olen voinut käydä kaupoissa ja syödä ulkona silloin kun vointi on sen sallinut. Viime aikoina, ja oikeastaan tarkemmin kuluneen viikon aikana kroppa on kuitenkin selvästi päättänyt pistää kunnon hälytysvalmiudet päälle. Olen alkanut oireilemaan tuttavien käyttämistä hiuslakoista ja ohikulkijoiden parfyymeistä, huuhteluaineista ja tupakan käytöstä. Keskustassa asuessa ei edes ulkoilmassa pääse näitä pakoon, vaan tuntuu kuin kävelisi koko ajan parfyymi-tupakansavu-home pilven keskellä. Haistan ohikulkijoista homeen nanosekunnissa, jos joku sattuu asumaan hometalossa. Hajuaistin herkistyminen äärimmilleen tietää oireita, jos ei välittömästi niin viiveellä, ja on elimistön varoitusmekanismi haitallisesta ympäristöstä. 
Nukuin poikaystäväni vieressä, vaikka hänen vaatteet oli pesty selvästi jollain hajustetulla huuhteluaineella. Haju ärsytti röörejä koko ajan, ja seuraavana päivänä oli hirveä hedari. Sitten tuli veltto olo, sydänoireet, nuha, astmaoireet, pistelyä ja nykinää ja niin edelleen... Kaupunkiarjessa on lähes mahdotonta välttää vähintäänkin kroonisia hengitystie- ja silmäoireita, tai epämääräistä kolotusta ja sairasta olotilaa.

 Oireilu ja yliherkkyys tässä mittakaavassa on tullut vasta hiljattain, luultavasti jatkuvan altistuksen seurauksena. Olen yrittänyt ignoorata oireitani ja yliherkkyyttäni, mutta nyt tuntuu että se taktiikka ei enää toimi. Olen yrittänyt jatkaa normaalia elämää, "olla ajattelematta oireita" ja tehdä asioita oireista ja altistuksesta huolimatta koska näin on käsketty. Nyt alan kuitenkin tajuta, mitä monikemikaaliyliherkät tarkoittavat sillä, että jokainen altistus vie elimistön kuntoa ja sietokykyä huompaan suuntaan. Tässä ei auta että minä tai läheiseni ajattelevat, että "vähän silloin tällöin ei voi ketään tappaa", koska sillä ajattelulla olen tehnyt suurta hallaa elimistölleni. Kemikaalit ovat minulle myrkkyä koska elimistöni ei niitä pysty normaaliin tapaan suodattamaan, ja ne ovat aiehuttaneet jo vaurioita keskushermostooni.
Toistaiseksi ainut hoito olisi altisteiden välttäminen, mutta nykyaikaisessa, hajusteiden ja kemikaalien täyttämässä maailmassa se tuntuu olevan mahdotonta. 
Eipä uskoisi, että niinkin yksinkertainen asia kuin PUHDAS ILMA, voisi olla niin saavuttamattomissa. Oma kokemus on toden teolla pistänyt miettimään, miten helvetisti haitallisia myrkkyjä ja kemikaaleja kuuluu ihmisten jokapäiväiseen arkeen nykyään. Se on mielestäni surullista, ja se on surullista, etten usko että monikaan tekee muutoksia omissa kulutustottumuksissaan, ennen kuin tällainen sattuu omalle kohdalle.

Vertaistuen kaipuussa aloin lukemaan Päivi Ingrid Sirenin kirjaa, "MCS-potilas", ja sitä lukiessa olen tullut siihen tulokseen, että jokaisen ihmisen pitäisi lukea se. Vaikka kemikaalit ja hajusteet eivät vaikuttaisikaan jokaisen arkeen vielä tässä hetkessä tai näin radikaalisti, niin omaa kemikaalien kulutusta kannattaisi miettiä vaikka sitten kanssaihmisten, tulevien sukupolvien ja ympäristön takia. Jokaiseen meistä haitalliset kemikaalit eivät ehkä vaikuta näin akuutisti, kuin minuun ja muihin monikemikaaliyliherkkyydestä kärsiviin, mutta niiden hidas vaikutus esimerkiksi hormonitoimintaan, lisääntymiseen, sikiöihin ja ympäristöön (ym ym) on pelottavaa luettavaa, eikä ole vain nyt jo sairastuneiden ongelma. Varsinkin hajustebisnes on niin epäeettistä, epärehellistä ja myrkyllistä, että itseäni harmittaa lähinnä se, että olen havahtunut kemikaalien karsimiseen elämästäni vasta nyt, enkä jo vuosia aikaisemmin. Aikaisemmin olisin voinut pitää hössötystä muovipurkeista, kosmetiikan vaaroista, tai ruokien lisä- ja torjunta-aineista liioiteltuna, mutta nyt, asiaan koko ajan enemmän perehtyessäni, en näe tässä maailman turhassa myrkyttämisessä järkeä. Kirjaa lainatakseni, ihmisen aistit on kehittynyt tuhansia vuosia sitten, eivätkä ne ole sopeutuneet tällaiseen kemikaalikuormaan, eikä pitäisikään. Ympäristöyliherkkien määrä kasvaa jatkuvasti, eikä tämä tilastollisesti ole enää mikään harvinainen sairaus, vaan tuhansia ihmisiä työkyvyttömäksi tekevä ongelma. Eikä ympäristöyliherkkyys ole pelkää hetkellistä nuhaa ja pientä ärsytysoiretta kuten allergiassa, vaan pysyviä vauriota, neurologisia ongelmia, kovia kipuja, elimistön totaallista romahtamista, ja jopa hengenvaarallisia myrkytystiloja.


Mitä monikemikaaliyliherkkyys sitten tarkoittaa käytännössä minun arjessa juuri nyt?

Sitä, että julkisissa paikoissa, kuten kirjastoissa, kaupoissa, ravintoloissa, pubeissa, elokuvateattereissa, muiden kodeissa tai jopa terassilla käyminen (tai ylipäätään missään liikkuminen) on pahimmillaan todella hankalaa ilman hengitysmaskia, eikä sen käyttö ole mitenkään mieltä ylentävää. Altisteita on hirveästi ihmisten käyttämistä hajustetuista tuotteista tupakansavuun ja homeeseen, eikä esimerkiksi hajusteilla läträämistä julkisilla paikoilla rajoiteta mitenkään. Joudun käyttämään todella paljon oireita lieventäviä lääkkeitä päivittäin, koska muuten joutuisin lukittautumaan kotiini, eikä lääkkeidenkään käyttäminen ole hyväksi. Autot ja julkiset kulkuvälineetkin aiheuttavat oireita.

Sitä, että kodin, tai ylipäätään sisätilan löytäminen, missä en oireilisi on lähes mahdotonta. Suomi on täynnä sairaita rakennuksia. Olen muuttanut puolen vuoden aikana neljä kertaa, eikä koti enää merkitse minulle pysyvyyttä ja turvaa, niin kuin pitäisi, vaan epävarmuutta, sisäilmaongelmia ja stressiä. En uskalla oikein sanoa asuvani missään, järjestää tupareita tai kutsua ihmisiä kylään. Usein on hankala tietää johtuuko oireet asunnosta vai esimerkiksi pössyttelevistä ja hajustetuista naapureista tai kyläilijöistä. Toistaiseksi Parikkalan hirsimökki on ainut tila, jossa en tarvitse hirvittävää määrää lääkkeitä hengitystieoireisiin. 

Sitä, että jokaikinen päivä suren valtavasti sitä, että minulla tuskin tulee olemaan enää paluuta vaatesuunnitteluopintojen pariin Bristolissa, vaikka kuinka mietin lähtöä päivittäin. Rehellisyyden nimissä, Bristol oli mun paikka, eikä mikään ala tai back up plan inspiroi mua samalla tavalla kuin vaatesuunnittelu. Sormet syyhyäisi päästä painamaan printtejä kankaalle ja rakentamaan kangaspaloista kokonaisuuksia, ja se etten pysty sitä enää tekemään tuntuu usein kestämättömältä. En tiedä pääsenkö tästä pettymyksestä ikinä yli, vaikka Lahden muotoiluinstituutissa odottavatkin kuvallisen alan opinnot. Kaipaan Bristolin luovaa meininkiä päivittäin, ja tuntuu epäreilulta että yliherkkyydet vievät elämästä niin monia asioita. 

Sitä, että olen joutunut lähestulkoon luopumaan rakkaasta kirppisharrastuksesta, ja kaikki minut tuntevat varmasti tietävät miten kirppuilu, vintage ja kierrätysmuoti on osa mun identiteettiä. Nykyään alan nopeasti voimaan todella huonosti varsinkin sisäkirpputoreilla, johtuen käytettyjen vaatteiden hajusteista, pesuaineista, homeista ym... Ensimmäinen kokemus tästä tuli jo talvella, kun Lontoossa kävin suosikkikirpparillani Notting Hillissä. Ei mennyt kuin hetki, kun jalat tuntui lähtevän alta, ja olo alkoi olla todella sumea, flunssainen ja sairas. En silti millään suostunut uskomaan, että kirppuilusta pitäisi alkaa luopumaan. Täysin en ole suostunut tästä harrastuksesta luopumaankaan, mutta tarkkaan harkitut ja haistellut kirppislöydöt käyvät läpi monta pesua ja tuuletusta ennen käyttöön pääsyä. On todella rasittavaa oireilla omalle vaatekaapillekin koko ajan, kun ennen en haistanut käytetyissä vaatteissa yhtään mitään. 
Kosmetiikasta ja pesuaineista olen luopunut lähes kokonaan, lukuunottamatta harvoin ja satunnaisesti käytössä olevia muutamia luonnonkosmetiikkatuotteita ja välttämättömiä luomupesuaineita. Alkoholia kroppani ei siedä yhtään, ja drinksua tai viinilasillista seuraavaa päivää ei enää krapula riitä kuvailemaan. Yleensä olen todella, TODELLA sairas ja kipeä jos erehdyn alkoholia joskus vähänkin nauttimaan. Alkoholittomuuttakin jaksetaan aina ihmetellä, kuin se olisi jotenkin väärä tapa elää. 

Sitä, että opiskelu-, työ- ja harrastusmahdollisuudet on tehty todella hankaliksi, edelleenkin ihmisten käyttämien hajustettujen tuotteiden ja sairaiden rakennusten takia. Sinnikkäästi olen päättänyt jatkaa opintojen suorittamista joustavaan tahtiin Lahden muotoiluinstituutissa, vaikka tiedän että sekin voi olla tuhoon tuomittu ajatus. Kyseisessä rakennuksessa ei todellakaan ole ihanteellinen sisäilma ainakaan osassa rakennusta, ja välillä olenkin palannut kursseilta todella heikossa hapessa. Tämä on todella yleinen ongelma suuressa osassa oppilaitoksia ja työpaikkoja. Harvoin mikään taho on kuitenkaan valmis järjestämään joustavia opiskelu- ja työskentelymahdollisuuksia sairaille, vaan näiden kanssa on itse oltava todella luova.

Sitä, että epätoivon iskiessä kaipaan todella paljon ja epätoivoisesti terveyttä, vaikka hädin tuskin muistan mitä se edes on. Enkä tarkoita terveydellä tätä hetkellistä siedettävää olotilaa, kun pystyn kävelemään omin jaloin kauppaan ja takaisin (mikä on tietty tämäkin ihan jees..), vaan sitä todellista terveyttä ja energisyyttä, kun pystyi matkustelemaan, urheilemaan, tanssimaan, laulamaan, harrastamaan, työskentelemään, asumaan ja opiskelemaan ilman, että kaiken jälkeen on sairas.

Sitä, että että joudun jatkuvasti selittelemään, puolustelemaan ja pyytelemään anteeksi sitä että sairastan monikemikaaliyliherkkyyttä. Se, miten monikemikaaliyliherkkyys vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin harmittaa usein. Tiedostan sen, ettei tällaista sairautta ole varmasti ulkopuolisen helppo ymmärtää eikä omista tottumuksista ole helppo joustaa, mutta silti se loukkaa, että vaikka yrittäisin asiallisesti ja hienovaraisesti tämän sairauden luonteesta tiedottaa, niin silti saan kokea vähättelyä ja sairauden ja oireiden kyseenalaistamista, siitäkin huolimatta miten huonoon kuntoon olen mennyt. Monikemikaaliyliherkät joutuvat syrjinnän kohteeksi ja ulkopuolelle, koska heidän asettamat rajoitukset muille koetaan kohtuuttomina. Mutta nyt kun oma oireluni on pahimmillaan todella hankalaa mietin, että sekö on sitten kohtuullista että monikemikaaliyliherkät pakotetaan erakoitumaan kotiin, jotta terveet ihmiset voivat läträtä myrkyillä vapaasti? Mielestäni sekään ei ole kohttuullista eikä tasavertaista. Olen kuitenkin tosi kiitollinen siitä, että monet suhtautuvat tähän sairauteen hyvin, eivätkä testaa huvin ja urheilun vuoksi, millaiset oireet saan Axesta, Omosta ja muista kemikaalikumppaneista.

Voisitko sinä ajatella muuttavasti, vaikka sitten todella pienin askelin tottumuksiasi ympäristön, tasavertaisuuden ja terveyden nimissä? 
Jos nyt ei tältä istuumalta ole valmis ryhtymään hiustenpesukieltoon tai soodalinjalle, niin KAIKKEA hiusväreistä pesuaineisiin saa nykyisin LUONNONMUKAISENA tai vähintäänkin HAJUSTEETTOMANA versiona. Pitkään lähes ainut kauneudenhoitotuote käytössäni on ollut kookosöljy (kosteuttaa ihon ja hiukset, poistaa meikin, toimii kuorintavoiteena ja luo tervettä hehkua kasvoille, supertuote!!) ja luomushampoo, ja hyvin on pärjätty. Tosin hiljattain hankin lahjakortilla kokeiluun muutaman luonnonkosmetiikkatuotteen, joissa on ihanan lyhyt tuoteselostelista. Paluuta peruskosmetiikkaat tai pesuaineisiin ei ole eikä tule. Mitä tulee parfyymeihin, täysin turha tuoteryhmä. Tutkimuksetkin sen todistavat, että keinotekoiset myrkkyhajut ei tee ihmisestä muiden nenään yhtään puoleensavetävämpää, vaan ihmisen ominaistuoksu on se juttu. Nykyään ihmisen omaa tuoksua on vain mahdotonta havaita hajuvesien, hiusvärien, lakkojen ja huuhteluaineiden alta. 







Kuvat purjehdusreissulta Sipoon Kaunissaaresta, ja Helsingistä, Lapinlahden sairaalalta, mihin on hyvä paeta keskustasta hengittelemään. Seuraavaksi on kokeiltava sinne avattu hävikkiruokaravintola!

Tämän tekstin ei ole tarkoitus syyllistää, vaan tuoda monikemikaaliyliherkän rehellinen näkemys  esille, ja herätellä miettimään omia valintojaan ja tottumuksiaan. 
Luonnollisuus on aina kaunista, terveellistä ja tuoksuu paremmalta!

"When we destroy something built by a man, we call it vandalism. 
When we destroy something built by nature, we call it progress."