Pukeutumisen ekologisuudesta

Viime aikoina ollaan opinnoissa vihdoin alettu pääsemään aiheeseen jota olenkin odotellut, eli ratkaisemaan suunnittelemiemme ja valmistamiemme tuotteiden ekologisuutta ja kierrätettävyyttä.

Vaatteet ja pukeutuminen ovat olleet minulle lähellä sydäntä jo pienestä asti, mutta artesaaniopintojeni aikaan havahduttuani omaan toimimattomaan kulutuskäyttäytymiseeni, tajusin että meno ei voi samanlaisena jatkua ellemme halua lähettää tulevia sukupolvia Marssiin, koska kulutimme yhden planeetan loppuun. Ihminen käyttää joka vuosi seitsemässä kuukaudessa ne luonnonvarat joiden pitäisi riittää koko vuodeksi, ja etenkin vaatteista on viimeisten vuosikymmenien aikana tullut kertakäyttötavaraa, jolla ei ole ihmisille minkäänlaista arvoa, koska halpaa ja kestämätöntä rytkyä on tarjolla enemmän kuin tarvitsemme tai ehdimme kuluttamaan. Ensin mietin, että onko ristiriitaista hakeutua vaatetusalalle, tai ylipäätään millekään alalle, jonka tarkoitus on tuottaa yhtään uutta tavaraa tälle planeetalle, mutta juuri kuten opettajamme sanoi, meidän tehtävämme on olla tekemässä muutosta parempaan suuntaan. Olen todella innoissani, että kestävät arvot näyttävät Muotsikassa olevan todella keskeisessä osassa opintoja ja suunnittelua ihan alusta alkaen. 

Jo vuosia olen ollut kiinnostunut vaateteollisuuden ympäristövaikutuksista, mutta etenkin viime vuosien kokemukset ovat myös pistäneet pohtimaan tekstiiliteollisuudessa käytettyjä myrkkyjä ja kemikaaleja. Syksyllä kävin Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskelemassa tekstiilikuitujen ympäristövaikutuksista, ja viime viikot ovat menneet kierrätettävän lastenvaatemalliston suunnittelun parissa.

Minkälainen sitten on ekologinen  ja eettinen vaate? 

Tuntuu että asia on juuri kuten sanotaan, että yksioikoista vastausta siihen ei ole, ja tuntuu että teki sitten niin tai näin, niin aina väärin päin, ainakin jossain tuotteen elinkaaren kohdassa. Aihe on niin laaja ettei sitä yhdessä postauksessa pysty käsittelemäänkään. Mitä enemmän asiaan yritän perehtyä, sitä enemmän alan ajoittain kallistumaan siihen että paras tapa tehdä eettisiä ja ekologisia vaatteita, olisi valmistaa ne omin kätösin hampusta, joka on itse kasvatettu omalla takapihalla. 

Sekoitekuidut ovat valtava murheenkryyni, niiden kierrätettävyyden ollessa lähes mahdotonta. Sataprosenttiset kuidut sekoitekuitujen sijaan olisi varteenotettavin vaihtoehto, koska ne saadaan parhaiten kierrätettyä uusiksi kuiduiksi, ja näin ollen ne saavat uuden elämän uuden langan ja tekstiilin muodossa sen sijaan että päätyisivät kaatopaikkajätteeksi. Olen yrittänyt vältellä keinokuituja ja pitänyt luonnonkuituja automaattisesti parempana vaihtoehtona, mutta tämäkään ei toki ole ihan näin yksiselitteistä. Esimerkiksi todella paljon käytettyä puuvillaa ei voi ekologiseksi sanoa sen valtavan veden, energian ja kemikaalien kulutuksen takia, ja sen altistaessa tuotantovaiheessa ihmiset, ympäristön ja vesistöt suurelle määrälle kemikaaleja ja torjunta-aineita. Puuvillalle huomattavasti parempia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi luomupuuvilla, hamppu tai lyocell. Hamppu kasvaa hyvin pitkälti itsekseen ilman ihmisen apua tai kemikaaleja, joten sitä soisi löytyvän markkinoilta enemmänkin. Ja mikäli keinokuitu oleellisesti lisää tuotteen käyttöikää ja kestävyyttä, on se tavallaan ekologisempaa, kuin luonnonkuituinen tuote joka ei kestä käyttötarkoituksessaan tarpeeksi pitkään. 

Keinokuiduillekin siis sanotaan olevan oma aikansa ja paikkansa, mutta koska ne eivät luonnossa maadu, pitäisi niitä käyttää ainakin harkiten niin, että tekstiilit todella ovat pitkäikäisiä ja soveltuvat käyttötarkoitukseensa. On aivan aivan hullua, että valmistetaan valtavia massoja vaatteita, joiden käyttöikä on kolme kuukautta, mutta  joiden kierrätettävyys on mahdotonta, koska niissä on esimerkiksi 10 % elastaania. 

Polyesterivaatteista taas irtoaa pesussa mikromuovia, joka päätyy vesistöihin ja eliöihin. Polyesterin käyttö siis runsasta pesua vaativissa urheiluvaatteissa on tästä syystä hieman kyseenalaista. 

Akryylin taas en ainakaan omalla kokemuksella ole koskaan voinut todeta antavan minkäänlaista lisäarvoa vaatteeseen, päin vastoin. Akryyliä sisältävät neuleet ovat hyvin todennäköisesti parin käyttökerran jälkeen täysin käyttökelvottomia, joten akryylineuleiden hankintaa en voi suositella kenellekään sen ollessa kertakäyttöpukeutumista parhaimmillaan.

Pelkästään omaan mieltymykseen ja käyttökokemukseen perustuen sanoisin että suosin luultavasti jatkossakin pääasiassa luonnonkuituja. Viime aikoina suosikkejani ovat olleet sataprosenttinen villa, joko kotimaisena tai kierrätettynä, tai sataprosenttinen luomupuuvilla kotimaisen tuotannon vaatteissa. Voin luottaa siihen että ne yleensä toimivat tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, ja säästän itseni asukriiseiltä, joista nuorempana kärsin. Ne tuntuvat aina mukavilta, pehmeiltä ja hengittäviltä päällä, ja näyttää kestävänkin vuodesta toiseen, runsaasta käytöstä huolimatta. Yleensä tiedän jo etukäteen, että ostaessani suomalaisen vaatteen, tulee siitä lähes poikkeuksetta lempivaate vuosikausiksi, ja se motivoi myös arvostamaan vaatetta ja pitämään siitä parempaa huolta. Muutama laadukas ekovaate, joita voi asustaa kirppislöydöillä, toimii ainakin itsellä. Heräteostoksia ei enää tule juurikaan tehtyä.

On myös lohduttavaa, että uusia ekologisempia tekstiiliteknologioita ja tapoja kierrättää työstetään Suomessa ja maailmalla koko ajan. 

Vasemman puoleinen asu kokonaisuudessaan second hand, hame pöllitty kaverin kirrpiskamoista. 

Oikeanpuoleinen Noukin Vinka jumpsuit luomupuuvillaa ja valmistettu Suomessa.

Olipa kuitu siis mikä hyvänsä, vaatteet pitäisi suunnitella kestämään käyttöä. Me kuluttajat taas voimme vaatia tuotteilta kestävyyttä. Suuren massan kulutuskäyttäytymiseen on mahdoton lähteä vaikuttamaan, mutta nykypäivänä kummastuttaa se, että erilaiset somevaikuttajat, joilla vaikutusvaltaa ehkä olisi, ei käytä vaikutusmahdollisuuttaan siihen että kannustaisi ihmisiä kestävämpään kulutuskäyttäytymiseen. Sen sijaan, että somessa ja blogeissa kannustetaan jatkuvaan pikamuodin ostamiseen ja nopealla syklillä vaihtuvien sesonkitrendien suosimiseen, tulisi mielestäni muodin parissa tavalla tai toisella toimivien herätä siihen, että nykyisenlainen kuluttaminen ei yksinkertaisesti ole enää mahdollista. Suuntaa pitäisi pyrkiä muuttamaan kaikkien, joilla siihen suinkin on mahdollisuus.

Itse pyrin ostamaan suurimman osan vaatteista kierrätettynä, mutta valitettavasti pikamuotikulttuurin takia myös second handin laatu kärsii. Ei kukaan halua ostaa Uffista tai kirpputoreilta pikamuotiketjujen huonokuntoisia ja nyppyyntyneitä lumppuja. Muutos, mikä viimeisten vuosikymmenien aikana on tapahtunut on, että vaatteet eivät enää ole arvostettuja asioita, joihin haluttaisiin satsata. Sen huomaa, kun käyttää paljon vintagea. Vintagevaatteet ovat usein näin vuosikymmentenkin käytön jälkeen upeassa kunnossa, ja niiden tietää kestävän vielä pitkälle tulevaisuuteen. Ja näin sen kuuluisi ollakin. Vaatteen tulisi suunnitella kestämään käyttöä ja aikaa, eikä tuomaan hetken huumaa yhden tai kahden käyttökerran verran.

Mikä siis ratkaisuksi? 

Mielestäni pitäisi säätää laki, joka rajoittaa pikamuodin ostamista, heh. No sitä tuskin tulee tapahtumaan, mutta jokainen voi säätää sen lain omassa päässään ja päättää, että ostaa vähemmän pikamuotia ja enemmän kierrätettyä, tai satsaa kotimaisuuteen, kestävyyteen ja laatuun. Vaikea tosin on ostaa pelkästään vaatteita, jotka olisivat jokaista vaihetta myöten aukottoman ekologisia ja eettisiä, mutta ainakin voi miettiä, että kestääkö vaatteen materiaalit ja design aikaa. Tarvitseeko vaatekaappiaan päivittää joka sesonki laadusta ja kestävyydest tinkien. 

Vaikka kuinka alaa opiskelisi, tuntuu ettei ikinä tiedä tarpeeksi. Aina voi kuitenkin yrittää viedä omia tottumuksiaan parempaan suuntaan, ja vaatia läpinäkyvyyttä, vastuullisuutta ja kestävyyttä yrityksiltä ja tuottajilta. 

Nahkasorteja lukuun ottamatta kaikki asujen vaatteet ovat second hand löytöjä.

Hame ja molemmat takit 100% villaa. 

Asiasta toiseen... En siis ole suostunut luovuttamaan vaatetusalan kanssa, vaikka MCS:n ja tekstiilialan yhdistämisen ei pitänyt olla terveyden kannalta mahdollista, tai ainakaan järkevää. Jotenkin olen alkanut uskomaan, että asiat eivät ole ehkä kuitenkaan ihan niin mustavalkoisia, vaan joihinkin asioihin on vain tarkoitus löytää ratkaisut, vaikka joku sanoisi että ei tule onnistumaan, ja vaikka itsekin olisi jo melkein luovuttanut. Tiedän, että monet MCS:n ja yliherkkyyssairauksien kanssa painivat joutuvat luopumaan työ- tai opiskelualastaan kokonaan ja lopullisesti. Itsekin luulin että peli on menetetty vaatetusalan suhteen. Rohkaisun sanan haluan kuitenkin sanoa, että vaihtoehtoja saattaa kuitenkin löytyä, vaikka kerran olisi joutunut kokemaan karvaan pettymyksen. Itselläni meni terveys totaalisesti ja hengitystiet pettivät, kun yritin tehdä Briteissä täyttä viikkoa värjäten tunti tolkulla kankaita kemikaalimyrkyillä, samaan aikaan asuen umpihomeisessa talossa ja tehden töitä hääpukuliikkeen tekstiilipölyssä. Sitä komboa mun kroppa ei kestänyt. Ehkä mun onneksi osoittautui kuitenkin se, että nyt Suomessa tai ainakin Muotsikassa puettavan muotoilun opetusta on muutettu siihen suuntaan, että pääpaino on suunnittelussa ja paljon pystyy tekemään etänä tietokoneella käsin. Vaikka en siis tulisi enää työllistymään vaikkapa kankaanpainantastudiossa tai homeisessa ompelimossa, niin sen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa vaatetusalasta luopumista kokonaan.
Jos sulla siis on unelma, niin älä luovu siitä ensimmäisen, tai toisenkaan vastoinkäymisen kohdalla. Tiedän että home- ja kemikaaliyliherkkyyksissä altisteiden välttäminen on ainut keino, enkä suosittele siedätyshoitoa kenellekään. Asiassa on kuitenkin se kääntöpuoli, että jos jonkin ratkaisun vain löytää toteuttaakseen omia unelmiaan, niin siitä saa todella paljon henkisiä voimavaroja jaksaa paremmin rajoitteiden ja haasteidenkin kanssa. Vaikka elämä heittäisi minkälaista kuperkeikkaa, niin heittäytyminen flowhun ja onnistumiseen uskominen on valtava voimavara, vaikka takapakkeja tulisikin.

Ystävän lähettämä kuva taulusta sanoo sen ytimekkäästi:

Don´t think what could go wrong, 

think about what could go right.