Vielä jatketaan pukeutumisteemalla.
Satuin tänä aamuna seuraamaan Facebookissa keskustelua, kuinka pinkkiin pukeutunutta ja pitkähiuksista poikalasta syrjittiin joidenkin mielestä "vääränlaisen" ulkonäön vuoksi. Keskustelu ja kommentit saivat pohtimaan, miten voimakkaita mielipiteitä ja reaktioita pukeutuminen meissä saakaan aikaan, ja miten suuri merkitys vaatteilla on elämässämme. Keskustelussa ehkä tunteita herättävintä oli aikuisten ihmisten kommentit, kuten "On vanhemman vastuulla opettaa lasta pukeutumaan niin ettei tätä kiusata", tai "Lapselle tulee opettaa, ettei liian erilainen kannata olla". Tai "Jos pojalla on päällä liikaa pinkkiä, on oma syy että tulee kiusatuksi".
Kaikilla on tietenkin vapaus mielipiteeseensä, mutta jotenkin vaikea ymmärtää ajatusta, että pukeutumalla valtavirrasta poikkeavasti, antaa ikään kuin perusteen ja oikeuden kiusaamiselle ja syrjimiselle.
Vaatteella on paitsi käytännöllinen, myös esteettinen ja kommunikatiivinen merkitys. Vaatteet ja ulkonäkö ovat meille tärkeä identiteetin jatke, jotka kertovat esimerkiksi kulttuurista, persoonallisuudesta, ajasta, sosiaalisesta asemasta ja ihmisen psyykkisistä ominaisuuksista, kuten arvoista, esteettisestä käsityksestä, minäkuvasta ja maailmankuvasta. Pukeutumiseen vaikuttavat sosiaalisista ja yhteiskunnallisista tekijöistä muodostuvat roolit, odotukset ja vaatimukset. Pukeutumisen avulla voi kapinoida, tai tavoitella hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Pukeutumisella voi hakea huomiota tai piiloutua massaan. Vaatteet ja muoti ovat käytännöllinen välttämättömyys ja visuaalisen taiteen muoto. Samalla tavalla kuin aikuisille, on lapsillekin pukeutuminen keino kommunikoida ympäristön kanssa ja kertoa pukeutumisellaan, kuka minä olen. Jos aikuinen päätöksillään kieltää lapsen omat valinnat tai pukee lapsen oman minäkuvansa jatkeena, voi se aiheuttaa lapselle epämukavuuden tai häpeän tunnetta. Pukeutuminen on tärkeä tapa tuoda omaa persoonaansa esille, eikä kenenkään persoonaa pitäisi kotona tai missään muuallakaan leimata "vääränlaiseksi". Ikään kuin "Koska sinä olet tuollainen ja näytät tuolta, sinua saa kiusata". Vaikkei minulla omia lapsia olekaan, ajattelen että aikuisen tehtävä on tukea ja arvostaa lapsen persoonallisuutta ja opettaa että hän on arvokas ja hyvä juuri sellaisena kuin on, kannustaa toteuttamaan itseään. Ei väkisin mahduttaa muiden asettamiin raameihin ja ulkonäköodotuksiin. Minkäänlainen pukeutuminen tai valtavirrasta poikkeaminen ei anna oikeutta tai perustetta kiusaamiselle tai syrjimiselle ja on todellakin kiusaajan vastuu muuttaa käytöstään, ei kiusatun pukeutumistaan. Lapsilla jos joillain, pitäisi olla vielä mahdollisuus toteuttaa rohkeimpiakin ideoitaan pukeutumisessa, koska heillä on vielä tietynlainen avoimuus ja rohkeus tallella, mikä iän mukana väistämättä rajoittuu. Yleensä viimeistään varhaisteiniksi tultua, ei haluta enää erottua joukosta ja koetaan tärkeänä sulautua massaan. Hyväksytyksi tulemista haetaan trendeistä ja brändikulutuksesta. Itsetunnon kehitys ja hyväksytyksi tulemisen tunne lähtee kotoa, ja jokaisen pitäisi voida toteuttaa omaa persoonaansa pelkäämättä että leimataan "vääränlaiseksi". Vaatteilla ja ulkonäöllä on yllättävän moninainen sosiaalinen ja psykologinen merkitys identiteetin ja itsetunnon kehittymisessä, mitä ei ehkä tule ajatelleeksi kun somessa tai muualla haukutaan tuntemattomat lapset väärin pukeutuviksi.
Pukeutumiseen liittyvät valinnat kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme. Useimmat meistä takuulla tulee miettineeksi, että mitähän sitä pukisi päälle mihinkin tilaisuuteen. "Mitä ihmiset ajattelevat, jos puen punaisen mekon tänään töihin". "Herätänkö liikaa huomiota jos valitsen kirjavan vintage mekon", tai "Näytänkö typerältä, huomionhakuiselta ja ympäristööni sopimattomalta jos pukeudun tietyllä tavalla". Itsekään en ainakaan jokaisessa elämänvaiheessa kuulu niihin rohkeimpiin pukeutujiin, siitäkään huolimatta että yleensä ihailen kovasti niitä jotka pukeutuvat persoonallisesti, itsensä näköisesti ja valtavirrasta poikkeavasti. Lontoossa asuneen ja minun tavoin vaatteita rakastavan sukulaisen kanssa paljon aiheesta keskusteltuamme, olemme molemmat tulleet siihen tulokseen, että esimerkiksi Lahdessa emme pukeudu kuten pukeuduimme asuessamme Bristolissa tai Lontoossa. Tuleeko tämä ajatus ympäristöstä tai oman päämme sisältä, siitä en ole varma. Suomessa asuessa erikoisimmat ja värikkäimmät luomukset jäävät kuitenkin useammin kappiin. En tosin edes tiedä miksi. Pukeutumisemme vaihtelee usein vähän elämänvaiheen ja ympäristön mukaan.
Lapsesta asti olen rakastanut vaatteita, stailaamista ja erilaisilla asuilla leikkimistä. Elämään on kuulunut erilaisia vaiheita pukeutumisen saralla. Ala-asteella sain opettajan suusta kuulla että pukeudun oudosti, kun pukeuduin siskon Englannista lähettämiin mekkoihin. Pikkutyttönä ihailin aikuisia siskojani ja olisin halunnut koulussakin pukeutua korkokenkiin ja minimekkoihin. Kotona stailasin itseäni mitä ihmeellisimpiin asuihin ja äiti otti minusta "mallikuvia" joita onkin kertynyt albumi jos toinenkin. Myöhemmin on tullut taiteilija-tanssija-vaiheita, jolloin en piitannut ympäristön odotuksista lainkaan pukeutuessani värikkäisiin ja etnishenkisiin vaatteisiin. Joinain ajanjaksoina ympäristöön sulautuminen ja hyväksytyksi tulemisen tavoittelu on määritellyt omaa pukeutumista enemmän kuin toisina. Tässä iässä uskon löytäneeni oman vakaan tyylini, vaikka välillä toivonkin, että mustat perusvaatteet päätyisivät päälle vähän harvemmin ja värikkäät erikoisuudet useammin. Koska ostan lähes kaiken second handina tai vintagena, olen varmaankin poikennut pukeutumisella valtavirrasta jossain määrin, välillä saaden siitä positiivista, välillä negatiivista palautetta. Kerran minulta on naispuolisen ihmisen toimesta kysytty, että eikö erilainen pukeutumiseni häiritse miehiä(??).
Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset pukeutuisivat, jos kaikenlaiset estot ja pelot häpeästä tai leimaamisesta katoaisivat täysin. Pukeutuisimmeko eri tavalla? Lapsilla on vielä tuo mieletön rohkeus pukeutua ilman ympäristön luomia odotuksia, joten suotakoon heille tämä vapaus toteuttaa itseään vielä kun heillä rohkeutta siihen riittää. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Persoonallisuus, uskallus ja valtavirrasta poikkeaminen on voimavara, ja maailma olisi aika erinäköinen jos kaikki ajattelisivat että erilaisuudesta pitää pyrkiä pois.
Mielestäni on ollut mieletöntä seurata esimerkiksi 4-vuotiasta siskontyttöäni, joka pukee juuri mitä haluaa milloin haluaa. Hänellä todellakin on oma tahto ja ajatus pukeutumisessaan, vaikkei ehkä aina se kaikkein loogisin. Toivottavasti tuo älykäs oman elämänsä pikku stailisti säilyttää rohkeutensa vielä varhaisteininä ja aikuisenakin <3
Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin ajatuksia aiheesta. Onko ympäristön odotukset vaikuttaneet omaan pukeutumiseesi, ja millaisia asioita haluat haluat vaatteillasi viestittää ympäristölle?
