torstai 1. marraskuuta 2018

"Jos kaikki tanssisi salsaa, ei maailmassa olisi sotia", ja muita oivalluksia

Välillä oudot sattumukset arjessa, elämänvaiheet ja kohtaamiset voivatkin olla niitä oivalluksen hetkiä, jotka yhtäkkiä kirkastavat ajatukset ja saavat jonkinlaiset pyörät pyörimään oikeaan suuntaan elämässä. 
Mulla on ollut monta kertaa tunne, että haahuilen elämässä tehden vähän sitä sun tätä ja varsinkin nuorempana olen potenut jonkinlaista huonommuutta siitä etten ole osannut päättää mitä mun oikein pitäisi tässä elämässä tehdä, kaikkien muiden urasuunnitelmien näyttäessä ihanan selkeiltä ja lineaarisilta. Mulla on kuitenkin ollut aina vahva intuitio, joka on aina vähän elämän vaiheesta riippuen ohjannut seuraamaan jotain sillä hetkellä omaa juttua, ja aina se on tavalla tai toisella ollut luovaa ja taiteellista. Ja aina olen myöskin suhtautunut siihen sen hetkiseen luovan tekemiseen intohimoisesti. Silti se päämäärä on ollut yksi iso kysymysmerkki. Aina on ollut vahva tunne siitä, että on elinehto tehdä sitä jotain omaa juttua, mutta samaan aikaan olen ollut vähän pihalla, että mikä se oma juttu oikein on. Välillä on ollut epävarma siitä, riittääkö omat kyvyt siihen polkuun joka tuntuisi hyvältä. Tai sitten on käynyt niin, että kun olet löytänyt sen oman näköisen polun jossa kaikki palaset on tuntunut olevan kohdillaan, niin elämä onkin heittänyt eteen jotain täysin itsestä riippumatonta, jonka seurauksena kaikki palaset on enemmän levällään kuin ikinä, ja yrität vain olla kiitollinen siitä että olet ylipäätään hengissä.

Kaiken jälkeen sitä osaa siis olla kiitollinen siitä, kun löytää itsensä polulta, joka herättää aina vaan lisää innostusta ja motivaatiota, missä kaikki tuntuu käyvän järkeen. Ehkä joskus vain vaaditaan niitä erilaisia elämänkokemuksia, että oppii näkemään tarkoituksen omassa tekemisessään, ja tajuaa että ei sellaista olekaan kuin hukkaan heitetty aika ja turhaan tekeminen. Ympäröivässä maailmassa valitsevat pinnalliset arvot ja onnellisuuden tavoittelu väärillä keinoilla, on tuonut ajatukset aidon ja syvällisemmän hyvinvoinnin äärelle. Tänään pohdiskellessani aluksi aivan mahdittomalta tuntunutta 12 sivuista taidetta ja hyvinvointia käsittelevää esseetäni, mieleeni muistui, miten joskus noin vuonna 2011 sanoin, että jos joskus pääsen opiskelemaan taiteita, haluan tuoda taiteen eheyttävät, parantavat ja hyvinvointia lisäävät merkitykset myös muiden ulottuville. Unohdin tuon asian kuitenkin pitkäksi aikaa, mutta nyt taideterapian ja muotoilun opinnoista super motivoituneena se muistui taas mieleen. Muistan myös julistaneeni, että jos kaikki vain tanssisivat salsaa, ei maailmassa olisi sotia. Ehkä olen aina uskonut taiteen parantavaan vaikutukseen sitä sen enempää tiedostamattani, mutta vasta nyt aika oli kypsä aiheen opiskeluun. Aika näyttää, riittääkö rahkeet jatko-opintoihin taidekasvatuksen tai taideterapian parissa, mutta nyt, taiteen, muotoilun ja hyvinvoinnin äärellä, tuntuu että olen juuri siinä missä pitääkin, enkä kaipaa mihinkään muualle.

Koska itse olen aiheesta todella kiinnostunut, en malta olla jakamatta ajatuksiani myös muille.
Taidetta pidetään usein turhana ja jopa itsekkäänä hörhötyksenä, mutta todellisuudessa sen terveydelliset vaikutukset on havaittu jo lähes sata vuotta sitten. Taidetyöskentelyn vaikutukset kehossa voidaan todentaa jopa laboratoriolääketieteellisin menetelmin. Taiteellinen työskentely muokkaa aivojamme ja sen positiiviset vaikutukset voidaan nähdä jopa aivotutkimuksilla. Lisäksi sen on todettu madaltavan pulssia ja vähentävän merkittävästi stressihormoni kortisolin määrää näin vähentäen stressiperäisiä fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Taideterapeuttisen hoidon vaikutuksia on tutkittu runsaasti mielenterveydellisten sairauksien hoidossa, mutta yhä enemmän sen vaikutuksia on alettu pohtimaan myös somaattisten sairauksien hoidon alueella. Positiivisia tuloksia on havaittu jo esimerkiksi erilaisten kehitysvammojen ja neurologisten kehityshäiriöiden hoidossa, joissa taideterapia on vähentänyt erilaisuuden tunnetta. Somaattisten sairauksien hoidossa taideterapia voi myös auttaa sopeuttamaan sairaalassa oloon, kipuun tai omassa kehossa tapahtuviin muutoksiin. Itsekin sairauden kohdanneena, olen muutamia kertoja kuvittanut sairautta. Tämä on paitsi auttanut pitämään pään kasassa kropan pettäessä, myös toiminut keinona välittää tietoa ja tuoda näkyväksi yhteiskunnassamme olevia epäkohtia. Taideterapeuttiset menetelmät ovat toimiva ratkaisu vaikkapa silloin, kun sanallinen ilmaisu on iän tai fyysisten tai psyykkisten rajoitteiden takia vaikeaa tai mahdotonta.

Taiteelliset menetelmät voivat auttaa potilasta kohtaamaan ja käsittelemään vaikeuksia, pelkoja ja ristiriitoja, tai auttaa muistamaan piileviä asioita. Taideterapian tavoite on auttaa ihmistä eheytymään ja rakentamaan itseluottamustaan. Usein etenkin lapsille voi sanallisen ilmaisun sijaan olla helpompaa ilmaista tunteet ja ajatukset vaikkapa kuvan tai leikin keinoin. Taideterapeuttisten menetelmien mahdollisuuksista puhuttaessa puhutaan usein siitä, miten vastoinkäymiset ja negatiiviset asiat ja tuntemukset on mahdollista muuttaa siedettäviksi, tai jopa myönteisiksi luovan prosessin keinoin. Luovan prosessin avulla voidaan jäsentää ja käsitellä erilaisia traumoja ja mielen kaaosta, ja päästä niistä eteenpäin. Toisaalta taas taide voi olla keino päästä pois toivottomuudesta, kun keskittyminen suunnataan negatiivisten asioiden sijaan taiteeseen. Parhaimmillaan taiteellisessa työskentelyssä voidaankin päästä flow -tilaan, jossa ihminen on yhtä taiteensa kanssa, ja kaikki muu ympäröivästä maailmasta hetkeksi katoaa. Tällöin ajatukset on suunnattu pelkästään luovaan prosessiin, pois itsestä ja omasta tilanteesta.

Design for all -ajattelu on melko kaukana taideterapia-aiheesta, mutta toisaalta näitä aiheita yhdistää ajatus siitä, että taide ja luova työskentely ja sen hedelmät kuuluvat kaikille rajoitteista riippumatta. Luovan prosessin tuottama hyvinvointi, tai sen seurauksena syntyvät hyvinvointia lisäävät muotoilun tuotteet eivät ole vain tietyn ihmisryhmän etuoikeus. Ja voisiko taideterapeuttiset menetelmät jopa toimia työkaluna ihmislähtöiseen suunnitteluun?

Tästä tulikin mieleen toissaviikkoinen kierrätysprojekti 4 ja 6-vuotiaiden siskonlasteni kanssa. Tässä viattomassa askarteluprojektissa konkretisoitui mielestäni moni luovaan prosessiin liittyvä positiivinen asia. Ensinnäkin, kaikki rakennustarvikkeet löytyivät S-marketin pahvinkeräysroskiksesta, mistä päästiinkin keskustelemaan ympäristöasioista, kestävästä kehityksestä ja kierrätyksen hyödyistä pienillekin ihmisille sopivalla tavalla. Taloa ideoidessamme ja rakentaessamme olimme varmasti kaikki enemmän tai vähemmän flow -tilassa. Suunnittelu, kokoaminen ja maalaaminen vei täysin mennessään, olemassa oli vain yhdessä tekemisen ja luovan prosessin ilo ja onnistumisen kokemus. Lasten suunnitteluprosessia seuratessa kävi myös hyvin selväksi, millaiset asiat heidän mielessään liikkui ja miten he käsittelevät havainnoimiaan asioita projektin avulla. Ajattelisin, että tällaista työpajaideaa voisi hyvin hyödyntää ihmislähtöisessä osallistavassa suunnittelussa, jos tehtävänä olisi vaikkapa suunnitella lapsille suunnattu tila. Projektin avulla nimittäin kävi hyvin ilmi, millaiset seikat ovat lasten mielestä tilassa tärkeitä. Näitä asioita olivat esimerkiksi allas, liukumäki, kerrokset joissa kiipeillä ja joihin piiloutua, värit, sekä erilaiset teemat, kuten nyt halloween.
Koko projekti sai sattumalta alkunsa S-marketin roskista, mutta näin ne oudot sattumat voivat saattaa laajemmankin ajatusvirran äärelle, kuten alussakin totesin.

Minkälaisia ajatuksia sulla herää taiteesta ja hyvinvoinnista?

Aurinkoista, luovaa ja inspiroivaa syksyä.










keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Taiteen ja suunnittelun tuhannet ulottuvuudet

Syyskuu tuli ja meni vauhdikkaasti ja opiskeluarki on lähtenyt käyntiin todella mielenkiintoisissa, kiireisissä ja innostavissa merkeissä. 
Ennen tätä syksyä piehtaroin jonkin aikaa henkisesti jossain massiivisessa maailmantuskassa, peläten että olen tehnyt väärän opiskelualanvalinnan. Vaikka olen rakastanut suunnittelua ja kuvittamista, päässäni huusi pitkään ajatukset, että pitäisi tehdä jotain tärkeämpää. Jotain merkityksellisempää kuin kauniiden kuvien piirtäminen ja jotain tärkeämpää kuin uusien tavaroiden suunnitteleminen tänne jo turhia tavaroita tursuavaan, yltäkylläisyyden ja ylitarjonnan maailmaan. Mietin, onko lapsellista ja turhaa pohtia millainen kuosi olisi minun mielestäni nätti, kun maailma on niin täynnä kärsimystä ja ilmastokin lämpenee kovaa vauhtia niiden nättien tuotteiden seurauksena. 
Sitten tuli syyskuu, ja tuntuu että niin moni ajatusten ovi aukesi taas ihan uudella tavalla. Opiskelun alettua, tuntuu että pää on taas täynnä uusia oivalluksia, inspiraatiota, suunnitelmia ja tiedonjanoa. Muistin, että ala jota opiskelen ja teen työkseni, on itseasiassa niin paljon enemmän kuin kauniita kuvia ja turhia tavaroita. Tänään käyttäjäkeskeisen muotoilun luennolla ilmoille heitettiin kysymys, mitä itseasiassa on teollinen ja taideteollinen muotoilu, ja näiden kysymysten äärellä olen viime aikoina ollut itse paljonkin. Minkälaisia ulottuvuuksia luovan suunnittelun ja taiteen saralla onkaan.



Yhtäkkiä tajusin, että muotoilu ja taide on itseasiassa sellaisen vyyhdin keskiössä, josta lähtee valtava määrä haaroja liittyen aina psykologiaan, biokemiaan, kestävään kehitykseen, kasvuun, ihmisten fyysisten ja psyykkisten rajoitteiden helpottamiseen ja ihmisen elämän helpottamiseen ylipäätään. Muotoilu on avainasemassa siinä, millaista elämää ja tulevaisuutta niin ihmisten kuin planeettammekin hyvinvoinnin kannalta luomme, ja loppukädessä muotoilijathan ovat hyvin keskeisessä asemassa siinä, miten kestävään ja ympäristöystävälliseen suuntaan ihmisten kuluttaminen ja käyttötavarat viedään. 

Kun mietin, mitkä asiat ovat vieneet mut itseni yli ja eteenpäin elämän karikoista, menetyksistä, haasteista tai vastoinkäymisistä, niin iästä ja ajanjaksosta riippumatta, olen aina purkanut ja käsitellyt tunteeni erilaisen luovan tekemisen kautta. Taide ja luova tekeminen on joskus paras ja toimivin väylä käsitellä asioita, ja sanotaankin että koulumaailmassa taideaineissa erityisesti näkyy se, mitä oppilaille kuuluu. Joskus taide voi olla väylä ihmisen mielenmaailmaan, jota sanoin voi olla vaikea tai mahdotonta ilmaista. Taide voi olla terapeuttista jo itsessäänkin, mutta ei ole ihme, että taideterapiaa käytetään myös hoitomuotona mielenterveysongelmiin, erilaisiin elämän kriiseihin, somaattisiin sairauksiin, sekä keskittymis- ja kehittymishäiriöihin. Taide voi auttaa ihmisen itsetunnon ja minäkuvan kehittymisessä ja auttaa keskittymään kun muut tavat tuntuvat liian haastavilta. Taiteella voi luoda esteettisiä elämyksiä, tuoda merkitystä elämään, ottaa kantaa, unohtaa arjen haasteet ja laajentaa omaa ajattelukykyään.

Oli kyse sitten ympäristön, puettavien tuotteiden tai palveluiden muotoilusta, on muotoilu loppukädessä ihmisten ongelmien ja tarpeiden ratkaisemista. Monestakin syystä nykyään ehkä hieman vierastan ajatusta siitä, että minusta tulisi valmistuttuani muotisuunnittelija, ja opintojen alun ihmettelyn jälkeen olen todennut, että onkin ehkä hyvä että nykyään opiskelemme nimenomaan puettavaa muotoilua perinteisen vaatesuunnittelun sijaan. Ehkä silläkin oli loppuen lopuksi tarkoituksensa, että tulin lopulta Bristolista Suomeen jatkamaan opintoja.  
Ihmisillä on monenlaisia fyysisiä rajoitteita, kipuja, sairauksia, ulkonäköön liittyviä komplekseja, yliherkkyyksiä, allergioita, aistiyliherkkyyksiä...you name it, ihmisten jokapäiväiseen elämään liittyviä, kehoa lähellä olevia ongelmia ja haasteita, jotka ovat vielä ratkaisematta. Muotoilijan opinnoista olen tänä syksynä oppinut sen, että taiteellisuuden ja luovuuden lisäksi, muotoilijan tärkein työkalu ja taito on lopulta empatiakyky. Kyky asettua toisen ihmisen saappaisiin, samaistua sen henkilön elämään, tunteisiin, kokemuksiin ja tarpeisiin, jolle suunnittelemani tuote tai palvelu on suunnattu. Miltä vaatteiden pukeminen tuntuu esimerkiksi aistiyliherkkyydestä kärsivästä lapsesta, ja millaisilla ratkaisuilla minä ehkä muotoilijana pystyisin vaikuttamaan asiaan? Miltä tuntuu pukea alentavan näköinen hygieniahaalari päälle omanarvontuntonsa menettäen? Lukiessani uuden lastensairaalan suunnittelusta, oltiin mielessäni muotoilun ja suunnittelun ytimessä. Miten tärkeää suunnittelussa onkaan kyetä eläytymään toisen asemaan ja ottaa suunnittelun lähtökohdaksi sen käyttäjäryhmä pelkästään omien mieltymysten sijaan. Vaikka arkkitehtuuri ei omaa alaani olekaan, liittyy sama käyttäjälähtöisyys kaikkeen muotoiluun ja suunnitteluun tuotteesta tai palvelusta riippumatta. Lastensairaalan suunnittelusta voi lukea lisää tästä linkistä:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005848389.html

Vaateteollisuuden pinnallisuus, ahneus, myrkyllisyys, epäeettisyys, ja epäekologisuus ovat ongelmia, jotka ovat saaneet kyseenalaistamaan vaatesuunnittelun alana, mutta toisaalta, kuka niitä kestäviä vaatteita ja tuotteita suunnittelisi jos ei muotoilijat. On ollut mielettömän inspiroivaa kesän ja syksyn aikana tutustua suomalaisiin tekijöihin, jotka tekevät asiat kestävämmin. Lopulta me muotoilijat olemme niitä, jotka päätämme, miten ekologisista ja kestävistä materiaaleista tulevaisuuden tuotteet valmistetaan, ja millaista työvoimaa hyödyntäen. Suunnittelemmeko ja kulutammeko massatuotantona neitsytmuovista valmistettuja kestämättömiä sesonkituotteita, vai ajattomia tuotteita todelliseen tarpeeseen kierrätysmateriaaleja tai kierrätettäviä materiaaleja hyödyntäen. 
Kauniiden tuotteidenkaan merkitystä ei voi väheksyä, ja suurimalle osalle meistä pukeutuminen ja esteettistä silmää miellyttävät vaatteet ovat valtavan tärkeä osa identiteettiämme, ja niitä tullaan varmasti käyttämään aina. Koska planeettamme ja tulevat sukupolvet eivät kuitenkaan kestä nykyisenlaista kuluttamista, on aika suunnitella ja muotoilla tuotteet ja esineet kestävämmin, inspiroida ja inspiroitua siitä, että tuotteilla voi olla myös vähemmän tuhoisa vaikutus ympäristöllemme. Muotoilijoilla on mahdollisuus jakaa tietoa, opettaa ja innostaa tulevaisuuden ihmisiä kestävämpään, ympäristöystävällisempään ja empaattisempaan suunnitteluun ja kuluttamiseen. 

Luovia aineita usein väheksytään ja niiden merkitystä elämässämme aliarvioidaan. Alan koulutuksessa se näkyy jatkuvina leikkauksina, mikä on sääli, sillä erilaisten muotoilijoiden työ näkyy jokaisen ihmisen jokapäiväisessä elämässä, sitä ehkä tajuamatta. 



Sellaiset ajatusoksennukset tähän lokakuiseen keskiviikkoiltaan. 
Onneksi kaiken neulesuunnittelun, kestävien työvaatteiden, käyttäjälähtöisyyden, kuvauksien, yritysvierailujen ja bisnesdeittien lomassa on ehtinyt vastapainoksi myös nauttimaan kivoista tapahtumista ystävien kanssa, rauhoittumaan yksin sienimetsässä ja hullutella kummilasten kanssa. Kaikin puolin hektinen syksy, mutta todella kiitollinen ihan vaan tästä arjesta, ja kaikista asioista mistä se koostuu. 

Ihanaa ja inspiroivaa syksyä! :) 

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Ekologisuus ja eettisyys neuleissa


Opiskelusyksyn alettua ensimmäiset päivät ovat hurahtaneet erilaisilla yritysvierailuilla, ja niiden innostamana ajattelin kirjoittaa blogiinkin omia ajatuksiani neuleista ja niiden eettisyydestä ja ekologisuudesta.

Kuten useimmat varmasti jo tietävät, on 2000 -luku ollut pikamuodin ja halpavaateketjujen kulta-aikaa. Vaatteen valmistajat ovat huomanneet, että tinkimällä materiaalien laadusta, on mahdollista säästää tuotantokustannuksissa, ja näin ihmiset saadaan kuluttamaan entistä enemmän, vaatteen kestäessä käytössä yhä lyhyemmän aikaa. 

Pikamuodin massiiviset ympäristövaikutukset ja planeettamme tila ylipäätään ovat saaneet itseni muuttamaan elintapojani ja muodin kulutustani radikaalisti viime vuodet, ja onkin ollut mielettömän mielenkiintoista päästä opintojen kautta tutustumaan suomalaisiin vaatetus- ja neuleyrityksiin, jotka tänä pikamuodin aikakautena valmistavat tuotteensa eettiset, kestävät ja ekologiset arvot edellä.

Pikamuodin vaikutukset ulottuvat tietenkin kaikkiin vaatteisiin, mutta etenkin neuleiden suhteen halpavaateketjut tarjoavat lähinnä 100 prosenttista akryyliä, mikä aiheuttaa neuleen nyppyyntymisen heti käytön alkumetreillä. Kemiallisen käsittelyn seurauksena tämä muovista valmistettu akryylituote saattaa tuntua pehmeältä ja laadukkaalta kaupassa, mutta tähän halpaan ei kannata mennä, koska tuotteen todellinen laatu tulee ilmi jo ensimmäisten käyttökertojen aikana. Nyppyyntyvä ja huonolaatuinen akryylineule on lyhyen käyttöikänsä jälkeen vaikea kierrättää, joten niistä syntyy ostohetken huuman jälkeen hyvin nopeasti ongelmajätettä. Toisin kuin villaneuleen nyppyyntyessä, akryylineuleelle ei nyppyynnyttyä ole juurikaan mitään tehtävissä laadun palauttamiseksi.


Huonoon neulelaatuun turhauduttuani jokunen vuosi sitten, olen alkanut suosimaan kotimaisten merkkien villaneuleita, tai vaihtoehtoisesti metsästämään laatuneuleita kierrätettynä. Oman henkilökohtaisen kokemukseni perusteella suomalaisiin neuleisiin vaihtaminen on todellakin kannattanut, ja esimerkiksi Muka van silkki-villaisista poolopaidoista, sekä Uhana designin 100 prosenttista merinovillaa olevasta neuletakista on tullut pitkäaikaisia luottovaatteitani. Pelkästään vaatteen tuntu käsissä on aivan erilainen kuin halpavaateketjujen neuleissa, ja käyttökokemuksella todettu pitkäikäisyys on todistanut, että laatu maksaa itsensä takaisin. Muka van silkki-villaiset pooloneuleet (kuvassa musta) ovat pelastaneet minut asukriiseiltä kerta toisensa jälkeen jo parin vuoden ajan. Uhana designin merinovillainen neuletakki (kuvissa) on ollut kovassa käytössä myöskin jo yli kaksi vuotta, eikä siinä edelleenkään ole havaittavissa juuri minkäänlaisia käytön jälkiä. Monesti kotimaista tuotantoa olevien vaatteiden kohdalla saa kuulla päivittelyä korkeasta hinnasta, mikä taas mielestäni kertoo enemmänkin kuluttajien vääristyneestä tavasta kuluttaa vaatteita. Kertaostoksena suomalaista käsityötä oleva tuote toki maksaakin enemmän, mutta kestäessään jopa vuosikymmeniä, saa rahalle myöskin vastinetta. Lisäksi arvokkaampiin tuotteisiin panostaessa heräteostokset vähenevät, ja vaatetta arvostaa aivan eri tavalla kuin kertakäyttövaatteita. Tutkimuksen mukaan nykyään keskivertovaate kestää käytössä ainoastaan kolme kuukautta, joten jos kolmen kuukauden välein joutuu ostamaan uuden akryylineuleen, kertyy näistä hyvin nopeasti sama summa kuin yhdestä laadukkaasta kotimaisesta neuleesta, joka laatunsa ja designinsa puolesta kestää käytössä jopa vuosikausia. Kumpi siis loppuen lopuksi on kalliimpaa?






Eilen vierailimme kahdessa todella inspiroivassa neuleyrityksessä, joista ensimmäinen oli Kaino. Kaino on suomalainen neuleyritys, joka valmistaa kaikki neuloksensa ja tuotteensa Köyliössä, omalla tehtaallaan käyttäen esimerkiksi luomutuotettua puuvillaa ja mulesin vapaata merinovillaa. Puuvillalla on sekä OEKO-TEX että GOTS sertifikaatit, jotka takaavat ekologisen ja eettisen tuotannon, ja mulesin vapaa villa tarkoittaa hyvien elinolosuhteiden takaamista niille eläimille joista villa on peräisin.
Itse kiinnitin huomiota neuleiden kiinnostaviin kuoseihin ja materiaalin laadukkaaseen tuntuun. Vaatteiden mallit olivat samaan aikaan hyvinkin ajan hengessä kiinni, ollen kuitenkin täysin ajattomia. Itse en uskokaan pukeutumisessa niinkään trendeihin, vaan oman tyylin löytämiseen ja ajattomaan designiin joka ei vanhene yhden sesongin päätyttyä. Oli mielenkiintoista nähdä, miten neulos muodostuu ensin langasta materiaaliksi ja tämän jälkeen kokonaiseksi vaatteeksi, koko prosessin tapahtuessa siinä paikan päällä.

Toinen vierailun kohteista oli Hurmås Neule, hieman pienempi yritys Säkylässä, joka myöskin valmistaa materiaalin ja tuotteet omassa pienessä tehtaassaan. Hurmåksen neuleiden puuvillalangat ovat teollisuuden ylijäämälankaa tai mulesin vapaata merinovillaa. Sekä Kainon että Hurmåksen langat tulevat vastuullisesta tehtaasta Saksasta. Hurmåksessa oli kiinnostavaa kuulla tarinaa kuosien ja mallien taustalla, koska sekin tuo heti oman lisäarvonsa tuotteelle. 
Itse olen kuvitellut, että valtavirrasta poikkeavan tyylin omaavana joutuisi enemmänkin tekemään kompromissejä omien taiteellisten visioiden ja kaupallisuuden välillä, mutta suunnittelijan mukaan kompromisseja ei juurikaan ole tarvinnut tehdä, ja että oma persoonallinen design on juuri se, jolla oman vaatetuotantonsa voi perustella, tänä vaatteen ja -tavaran ylitarjonnan aikana. Positiivista oli myös se, että tuotteet valmistetaan vain tarpeeseen, jolloin tuotantoylijäämää ei kerry varastoon, mitä kohti vaateteollisuuden pitäisikin tänä päivänä mennä. Monen vaateketjun ongelma muun ohessa on juuri ylituotanto, kun vaatteita valmistetaan enemmän kuin niille on kysyntää, ja pahimmassa tapauksessa jopa poltetaan niiden eroon pääsemiseksi.

Molempiin yrityksiin oli valtavan kiinnostavaa päästä tutustumaan, ja molempien arvoissa korostui selvästi ekologisuus, eettisyys, kotimaisuus ja kestävyys. Ihastuin molempien tyyliin, laatuun ja designeihin valtavasti, ja vierailujen myötä odotan ihan uudella innolla sitä, että päästään pian myös suunnittelemaan ja toteuttamaan omia visioita neuleiden saralla.  










sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Turun saaristo ja Isle of Wight

Kesä tuli ja meni reissuineen ja huomenna näyttäisi taas arki alkavan jokseenkin hektisissä merkeissä. Harmillisesti heinäkuun loppu ja elokuu menivät enemmän tai vähemmän sairastellessa pitkittyneen mykoplasma -infektion kourissa. Tuntuu että kesä on ollut nopein ikinä, ja on sisältänyt aivan ihania uusia kokemuksia, mutta varsinkin kesän loppupuoliskolle mahtui myös jokseenkin raskaita viikkoja uusiutuvine infektioineen, josta toipuminen on kestänyt aikansa. Onneksi siitäkin huolimatta pääsin nauttimaan myös extempore kesäreissuista ja meri-ilmastosta kahdessakin paikassa, ja tätä seikkailujen kesää kokonaisuudessaan muistellaan lämmöllä vielä pitkään. 

Jostain syystä Tampereelta kotiuduttua, ajatukset olivat saaristossa, ja ajattelin että saaristoon olisi hyvä päästä toipumaan viikkoja kestäneestä sairastelusta. Varasin sen enempää miettimättä airbnb:n kautta pienen söpön mökin meren rannalta, lainasin isältä auton ja ei muuta kuin äiti matkaan ja roadtripille Naantaliin ja Turun saaristoon. Lapsuuden kesät veneellä ja saarissa on ilmeisesti jättäneet kroonisen merikaipuun sydämeen, ja kylläpä olikin ihana vain nauttia neljä päivää meri-ilmasta, saaristomaisemista ja hyvästä ruoasta. Saaristossa on niin henkeä salpaavan kaunista ja meren liplatuksella ja tuoksulla on jotenkin rentouttava vaikutus. 

Ensimmäisenä päivänä törmäsimme tuttuihin Tampereelta, kuuntelimme ihanaa livemusiikkia ja paransimme maailmaa vohvelikahvilan terassilla Naantalin satamassa. Pari seuraavaa päivää ajelimme Turun saariston rengastiellä, ja päädyimme Rymättylän ja Seilin kautta Nauvoon, ja sieltä sitten taas Paraisten kautta takaisin Naantaliin. 
Loppuajan rentouduimme Naantalin satamassa ja vanhassa kaupungissa, missä muun muassa eksyimme Kritiina Turtosen ihanan inspiroivaan ateljee-galleriaan ja söimme maailman parasta kalakeittoa ja muita saaristoherkkuja. Ihana minireissu, joka olikin vain lämmittelyä tulevaa saariretkeä varten...  











Alun perin mulla oli ajatuksena piipahtaa alkusyksystä Bristolissa näkemässä kavereita ja viettämässä aikaa rakkaissa tutuissa maisemissa, mutta yllättäen suunnitelmat muuttuivat, kun sisko ilmoitti että nyt olisi tilaisuus lähteä viikoksi Wightin saarelle viettämään aikaa siskon perheen kanssa, ja tästä tarjouksesta ei voinut kieltäytyä. Taas äiti matkaan, lennot Heathrowlle, bussi Southamptoniin ja lautta Wightille. Viime hetkeen asti sain jännittää miten selviän lentämään hirvittävässä hengitystieinfektiossa, mutta onneksi dropitkin olivat sitä luokkaa, että matkasta selvittiin lopulta ongelmitta, antibiottien, kortisonien ja ties minkä voimin. Nostalgiaa viikon reissuun toi ah Bristolin ajoilta niin tutun kosteuden ja homeen hajuinen mökki, jota asuttivat aivan liian massiiviset, ihan liikaa liikuvat hämähäkit joita äiti sai metsästää kyllästymiseen saakka meikäläisen kiljuessa vieressä. (Varsinainen eräjorma...) Päädyin nukkumaan makuupussissa puoliksi ulkona homeen takia, mutta reissu oli kaikesta huolimatta aivan huikean ihana, ja esteettistä silmää hivelevä kokemus. 

Koko saari oli täynnä aivan mielettömiä maisemia, huikean kauniita ja hiljaisia rantoja ja kivikautisen vanhoja "hobittikyliä", jotka näyttivät siltä kuin olisivat aivan toisesta todellisuudesta. Tuntuu että puhelimen kameralla ei saanut tallennettua puoliakaan saaren kauneudesta ja eksoottisuudesta, jollaista en olisi osannut odottaa noinkin "lähellä" sijaitsevassa matkakohteessa.
Ensimmäisenä iltana kun lähdimme kävelemään mökiltä rantaan, koko matka oli yhtä huokailua, "Ooooh, kato mikä vanha kivitalo, kato mikä pelto, kato mikä simpukka... majakka...auringonlasku... tuhat vuotta vanha pubi... " ja niin edelleen. Oikeastaan mihin tahansa saarella meni, löysi vain toinen toistaan kauniimpia uusia paikkoja ja maisemia. Rannoilla tuli vietettyä paljon aikaa esimerkiksi sup -laudan tai kajakin kyydissä, tai muuten vaan uiden ja rentoutuen, ja rantojahan siellä riitti. Varsinkin siskonpojat lähestulkoon asuivat meressä koko viikon. 
Ensimmäisen päivän vietimme Shanklinin rannalla ja Shanklin Chinen vesiputouksilla. Toinen päivä taisi mennä Alum Bayssa, missä laskeuduttin tuolihissillä rannalle ja samalla sai ihailla henkeäsalpaavia maisemia hissin korkeuksista. Kolmantena päivänä kävimme syömässä kuuluisat rapupiirakat idyllisessä Steep Hill Covessa sijaitsevassa Crab Shedissä, missä ravut pyydetään samana aamuna, ja joka päivä paikallisia rapuherkkuja riittää vain rajalliselle määrälle kävijöitä, onneksi olimme niiden joukossa. 
Yksi ehdottomasti parhaita asioita reissussa oli pubiruoka. Pubit olivat paikalliseen tyyliin vanhoja ja idyllisiä, milloin rannalla, milloin vanhassa kivikylässä ja milloin keskellä peltoa ja niihin keräydyttiin viettämään iltaa mukana niin koirat, lapset, kuin kummin kaiman mummitkin, ja ruoka oli joka paikassa taivaallisen hyvää ja ihmiset ystävällisiä. Briteissä pubikulttuuri on varsin erilainen kuin Suomessa. Sinne ei mennä vetämään överilärvejä jonka jälkeen oksennetaan ja sammutaan, vaan nauttimaan hyvästä seurasta, herkullisesta ja laadukkaasta ruosta ja viinistä koko perheen voimin, koirille on jopa omat ruokalistat joissain paikoissa. Yhtenä iltana eksyttiin äidin kanssa toiseen meidän lähipubeista syömisen lisäksi pelaamaan pubivisaa. Päivän vitamiinit sai keräämällä karhunvatukoita, joita kasvoi pensas kaupalla kaikkialla valtavat määrät.
Edellä mainittujen lisäksi näkemisen arvoisia paikkoja oli Yarmouth ja Ventnor, ja pikkukylä jossa majoituimme eli Niton oli myös varsin kuvauksellinen. Toiseksi viimeisenä päivänä ihailimme äidin kanssa maisemia sighteeing -bussista käsin todeten, että viikko ei riittänyt näkemään kaikkia näkemien arvoisia paikkoja saarella, mutta ehkä joskus vielä. Viimeinen päivä meni jälleen rannalla siskon perheen kanssa, ja viikon jälkeen olikin aika hyvästellä sisko perheineen ja suunnata jälleen kohti Lontoota.

Jos siis etsit lomanviettopaikkaa, jossa yhdistyy sademetsämäinen vihreys, maalaisidylli satoja vuosia vanhoine kivitaloineen ja peltoineen, eksoottiset rauhalliset rannat joko hiljaisuudella tai aktiviteeteilla varustettuna, herkullinen paikallinen luomuruoka, erinomaiset retkeilymahdollisuudet, ystävälliset ja avoimet ihmiset, ja ennen kaikkea jos haluat nähdä henkeä salpaavia maisemia toistensa perään, historiallisia nähtävyyksiä ja kulttuuria ja shoppailuakaan unohtamatta, niin Wight on paikka jonne suunnata. 

Viikko saarella muistutti jälleen mieleen niitä asioita, joita erityisesti ikävöin Bristolin ajoilta, ja niitä ovat ihmisten spontaani ystävällisyys, yhteisöllisyys ja avoimuus, se ettei olla niin sisäänpäin kääntyneitä ja jotenkin klikkiytyneitä. Jokaisessa maailmankolkassa on tietysti hyvät ja huonot puolensa, mutta tiettyjä asioita adoptoisin mielelläni maailmalta tänne Suomen kulttuuriin. 

Sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt valmistautumaan taas uuteen syksyyn. 
















lauantai 28. heinäkuuta 2018

Kesäinen Tampere mun silmin

Kesäterkut täältä Tampereen Tampellasta, Finlaysonin ja Tammerkosken kupeesta! 

Hui miten nopeasti on aika mennyt. Kokonainen vuosi Muotsikassa tuli ja meni, ja yhtäkkiä onkin jo melkein elokuu ja kaksi kuukautta hurahtanut Tampereella hädin tuskin edes käymättä Lahdessa. 
Tampereelle muutto kesäksi työharjoitteluun oli kyllä paras asia pitkään aikaan, ja aika täällä on antanut todella paljon. Kesän suunnitelmat olivat loppukevääseen asti auki, ja jotenkin tuntui että jotain on keksittävä. Koko vuosi meni aikamoisessa tunnemyllerryksessä ja isoja asioita käsitellessä, ja ajattelin että pieni maisemanvaihdos ei tekisi huonoa. Ajattelin että opintoja edistääkseni olisi hyvä idea suorittaa työharjoittelu kesällä, ja lopulta kaikki meni niin hienosti, että pääsin työharjoitteluun suomalaiselle vaatemerkille, jota olen käyttänyt ja seurannut jo monta vuotta, eli Mukavalle.  Harjoittelupaikka olisi auennut myös Lontoosta, mutta monistakin syistä sen järjestäminen olisi ollut omassa tilanteessani hankalaa. Sopivan majoituksen etsiminen Suomesta käsin tällaiselle "homesairaalle" olisi ollut riski, kun terveyden on jo kerran Englannin hometaloissa menettänyt. 
Eikä mennyt sopivan majoituksen järjestäminen Tampereellakaan ihan ykkösellä putkeen, mutta lopulta onneksi kaikki järjestyi parhain päin. Ensimmäinen majoitus oli homepommi ja aiheutti järkyttävät infektiot hetkessä, ja toisessa odotti muuttopäivänä kalustamattomat tilat ja edellisen asukkaan järkyttävät sotkut. Pieni deja vu Bristolin ajoilta, tällä kertaa en onneksi jäänyt hometaloon vuodeksi... :D Eipä olisi näistäkään haasteista selvitty ilman niitä kullan arvoisia ihmisiä, jotka ojensivat auttavan käden hankalassa tilanteessa. <3

Muutamia visiittejä lukuunottamatta, Tampere ei ollut kovinkaan tuttu paikka minulle ennestään, mutta kuluneen kesän aikana olen ihan rakastunut tähän kaupunkiin. 
Ensinnäkin parempaa ja ystävällisempää työilmapiiriä ja lämpimämpää vastaanottoa kaupunkiin en olisi voinut edes toivoa. Olen päässyt työskentelemään kotimaisen, eettisen ja vastuullisen muodin parissa, mikä on oikeastaan juuri se aihe joka minua vaatesuunnittelussa ja vaatetusalassa kiehtoo ja inspiroi. Olen saanut tutustua täällä moniin uusiin, ystävällisiin ja inspiroiviin ystäviin, ja viettää ihan huikeita hetkiä niin työn kuin vapaa-ajankin saralla. ME asettaa omat haasteensa työelämässä, mutta on ollut mahtavaa huomata, että se ei kuitenkaan välttämättä ole sen esteenä. Armollisuus itseä kohtaan ja ratkaisukeskeisyys edellä, melkein kaikki voi olla mahdollista, vaikka haasteita tulisikin matkan varrella. 
Vuosi Muotsikassa ja kesä Mukavalla ovat herättänyt taas haaveet ikiomasta vaatemerkistä, mutta kaikki aikanaan. Arki täällä on pääasiassa rullannut Mukavan tarjoamien työtehtävien ja omien kuvitustoimeksiantojen parissa, ja tietenkin koittaen saada kaikki irti tästä inspiroivasta kaupungista. Tampere on mun mielestä paikka, minne ehdottomasti tulla eettisille ja ekologisille vaateostoksille. Kaikki ihania kotimaisia brändejä myyvät putiikit ovat nimittäin toisiaan lähellä, ja niitä on paljon. Myös hyviä kirpputoreja löytyy useita. Musta on ollut myös kiva huomata miten pienet muotoilun tekijät tekevät täällä yhteistyötä ja auttavat toisiaan. Heti ensimmäisten viikkojen aikana ystävystyin naapuriputiikin työntekijän kanssa, ja ajatuksia suomalaisesta muotoilusta, muotoilun opiskelusta ja tulevaisuuden urasuunnitelmista on vaihdettu viinilasien äärellä.

Tampere kesällä tarjoaa niin loputtomasti inspiraatiota ja elämyksiä, että tää kesä olisi vaatinut kaksikymmentä ihan omaa postaustaan, mutta koitan tiivistää muutamat parhaat palat tähän yhteen. Mun kesä-Tampereen TOP lista:


Saunalauttailu Laukontorilta. Vietettiin reilun 10 hengen porukalla aivan huikea päivä Saunalauttalla grillaten, saunoean, uiden, paljuillen ja höpötellen. Aika meni niin nopeasti, että siellä olisi viihtynyt helposti vaikka koko vuorokauden upeita järvimaisemia ihaillen ja hyvästä seurasta nauttien. 

Suppailu Pyynikillä. Voisiko olla parempaa tapaa viettää kuumaa kesäpäivää, kuin hyppiä sup -laudalta virkistävään järveen uimaan ja lötkötellä laudan päällä vedestä, auringosta ja ystävistä nauttien, ilta-auringon aikaan siirtyen kallioille ihailemaan auringonlaskua. 

Epämääräinen haahuilu ja asukuvailu Finlaysonin, Vapriikin ja Tallipihan alueella. Finlaysonin alue on todella inspiroiva ja kuvauksellinen paikka maamaalauksineen, ja Vapriikin museoihin pitää ehdottomasti vielä tutustua joskus ihan ajan kanssa. Tallipihalla  on ihania putiikkeja, mutta niiden lisäksi siellä järjestettin tämän kesän aikana myös muun muassa Vintage market ja Juhannusjuhlat.

Hiedanrannan seinämaalaukset ja underground festivaalit olivat näkemisen arvoiset, vaikkei ruokatarjonta oikein uponnutkaan seurueemme vannoutuneeseen lihansyöjään... :D

Hieman sateisesta säästä huolimatta Valtterifestivaalit ja SMG:n keikka Pakkahuoneella tarjosivat huippuhauskan kaupunkijuhannuksen ja hyvät juhlat aamun tunneille saakka. 

Peli-illan jälkeinen eksyminen Pispalaan juuri sopivasti auringonlaskun aikaan oli ehkä inspiroivin eksyminen pitkään aikaan, vaikka lopputuloksena olikin kymmenien tuhansien askeleiden aiheuttamat kipeät jalat. Maisemat siellä tosin on niin satumaisen idylliset järvimaisemineen, auringonlaskuineen ja puutaloineen, että kokemus oli kaikkien askeleiden ja särkyjen arvoinen. 

Aamu-uinti ja iltauinti Rauhaniemessä. Loistavat puitteet uimiseen, upeat maisemat ja häkellyttävän kaunis auringonlasku.  

Pyynikin näköalatornin kuuluisat munkit. NAM!!

Kirppikset ja vintage -löydöt. Kirpputori Tarinassa ja Radiokirppiksellä tuli tehtyä ihan mahtavia kirppislöytöjä. Molemmat sijaitsevat Laukontorilla. Meidän työhuoneen vieressä oleva Vintage Garden taas pursuaa upeita vintage -aarteita, ja jos juhlamekolle olisi tarvetta, suuntaisin ehdottomasti ensimmäisenä sinne. Viime viikonloppuna Finlaysonilla järjestettiin ihan uniikki ja ainutlaatuinen second hand tapahtuma nimeltä Kipinä preloved, jonne osallistuin myös myyjänä. Upeasti järjestetty tapahtuma, jossa pääsi vaivatta ja pienellä kynnyksellä eroon itselle ylimääräisiksi jääneistä vaateaarteista, ja löysin toki tilallekin pari ihanaa Nanson mekkoa. :)