Terveisiä Espanjasta

Onpas täällä ollut hiljaista, korkea aika siis kirjoitella ajatuksia vähän tännekin! :)

Kesä on tullut hurjaa vauhtia, ja asioita on tapahtunut nopealla tahdilla. Kevät hurahti avoimien korkeakouluopintojen ja kuvitustoimeksiantojen parissa, välillä heikommassa, välillä vahvemmassa kunnossa. Olen kevään aikana myös aloittanut mindfullness -meditaation harjoittelun, jonka avulla toivon pikkuhlijaa oppivani hyväksymään sen, että fyysinen kuntoni on ainakin toistaiseksi rajallinen ja ennustamaton, mutta elämästä voi silti tehdä mielekästä ja omannäköistä, kaikesta huolimatta. Kuten ihana mindfullness valmentajani sanoi, "Odottaminen on onnellisuuden este" (tai jotain sinne päin...), enkä voi elää kaiken aikaa vain odotellen, että yhtäkkiä olen samassa kunnossa kuin ennen terveyteni romahtamista. Jos elän vain odottaen jotain mitä ei välttämättä tapahdu, en pysty nauttimaan elämästä, joka on kuitenkin tässä ja nyt.

Keväällä päätin kokeilla onneani ja hakea Lahden AMK:n muotoiluinstituuttiin opiskelemaan Muotoilijan koulutusohjelmaan. Olin jo iloinen, kun sain kutsun pääsykokeisiin, mutta vielä iloisempi, kun toissa viikolla, Espanjan auringon alla ollessani sain tiedon, että unelmieni opiskelupaikka aukesi kuin aukesikin, hyvillä pisteillä. Olen todella, järjettömän innoissani, vaikka tiedän että haasteita tulee olemaan. Muotoiluinstituutti ei ole sisäilmaltaan täysin ongelmaton, mutta muutamien luovien alojen oppilaitosten vaihtoehdoista olen todennut sen kuitenkin järkevimmäksi. Erityisjärjestelyitä tulen varmasti opinnoissa tarvitsemaan, mutta haluan uskoa että ongelmiin löytyy ratkaisut, jos kutsumus johonkin on näin suuri.

Teollisen- ja brändisuunnittelun alla olevista suuntautumisvaihtoehdoista valitsin puettavan muotoilun, ja toivon niin täydestä sydämestäni, että tämä on uusi mahdollisuus päästä tekemään sitä, mikä on niin vahva intohimoni, eli jonain päivänä tuoda vaatemarkkinoille ekologisempia, eettisempiä ja myrkyttömämpiä vaihtoehtoja. En itse esimerkiksi pysty menemään Zaraan tai H&M:ään saamatta vuotavaa nenää, nuhaa ja heikkoa oloa, mikä kertoo jo tarpeeksi vaateteollisuudessa käytettävien myrkkyjen määrästä. Kaikki nuo myrkyt päätyvät meihin ihmisiin, mutta myös ympäristöön, ja tuhoamme tätä maapalloa aivan liian kovaa vauhtia. Ympäristön ja ihmisten saastuttaminen myrkyillä, ja siihen ratkaisujen löytäminen on niin lähellä sydäntäni, että lääkärinkään varoitukset vaatetusalan järkevyydestä kohdallani, eivät sitten pitäneet minua erossa vaatesuunnitteluopinnoista. Tuntuu että kaiken luovuuteni ja intohimoni haluan ilmaista nimenoman vaatesuunnittelun muodossa. Sen avulla on mahdollista luoda jotain visuaalisesti kaunista, mutta myös vaikuttaa suurempiin ja tärkeämpiin asioihin, kuten ympäristöön ja terveyteen.

Innostuksen ja pelon sekaisin tuntein siis mietin, että onko tässä uusi mieletön mahdollisuus päästä täysillä taas toteuttamaan omia visioita ja luovuutta, vai putoanko korkealta ja kovaa. Sitä en aio kuitenkaan murehtia nyt, vaan aion nyt iloita tulevasta syksystä täysillä.

Kesän alun kruunasi extempore reissu Barcelonaan ja Malagaan, minne pitkästä aikaa reissasin yksin, viettämään aikaa ystävien kanssa. Keskiviikosta sunnuntaihin vietin Barcelonassa, mistä matkustin junalla viikoksi Malagaan.

Meren läheisyydessä poskionteloiden ja pään jomotukset jäivät tauolle, enkä tarvinnut jatkuvia astma-, kortisoni ja päänsärkylääkkeitä, mikä oli aivan fantastinen ja toivoa herättävä tunne. Ympäristöllä ja meri-ilmalla on siis valtava merkitys tiettyjen oireiden kannalta.

Normaalisti tiukahkoa ruokavaliota noudattavana, reissussa sain tulisilla tapaksilla ja viinillä tietysti vatsan kipeäksi, ja kuumuudessa kävelyllä jalat välillä siihen kuntoon että muutamat päivät menivät sängyn pohjalla, mutta kokonaisuutena reissu oli aivan täydellinen ja ihana kokemus. Omasta rasituksensietokyvystä oppii aina lisää, ja mieluummin nautin välillä elämästä ja otan vastaan ikävätkin seuraukset, kuin varon jatkuvasti kaikkea etukäteen. Veneretken ja salsan missaaminen kipujen vuoksi harmitti kaikkein eniten, mutta onpahan hyvä syy palata takaisin noihin ihaniin maisemiin.

Turkoosiin mereen hyppääminen veneen kannelta ja lämpimät illat hyvän seuran, tapasten ja viinin kera, niistä on täydellinen loma tehty. Mieleen jäi myös kohtaamiset uusien ihanien ihmisten kanssa, joista osasta tuli jopa ystäviä. Junamatka Barcelonasta Malagaan ei olis voinut rattoisammin mennä! Vastapäätäni istui ihana espanjalaisen viisi vuotias Adrian äitinsä ja vauvan kanssa. Huomasin että tämä minironaldo halusi ottaa kontaktia, mutta välissä oli kielimuuri. Niinpä otin matkalippuni ja kysyin onko pojalla kyniä. Poika kaivoi tussit ja piirustuspaperia repusta, ja aloimme opettamaan toisillemme kieliä. Piirsimme kuvia ja molemmat sanoi sitten omalla kielellään, mitä kuva esittää ja toisen piti toistaa kunnes sana jäi päähän. Kolme tuntia hurahti lentäen. Piirustusleikin jälkeen muut vieressämme istuvat ihanat ihmiset osallistuivat espanjan oppituntiini huutelemalla apuja, ja tunnelma oli mitä loistavin!

Ihan parasta, kun ei tarvitse antaa kielellisten tai kulttuuristen muurien tulla kommunikoinnin väliin! Arvatkaa minne suunnittelen jo lähteväni opiskeluvaihtoon tai työharjoitteluun...

Juhannuskin meni siis Espanjassa. Ensin syötiin pieni tapas illallinen kämpillä, ja siitä suunnattiin rannalle, minne tuhannet ihmiset kokoontuivat juhlimaan San Juania. Dj soitti ja tunnelma oli mitä loistavin, juhannuskokkoineen päivineen.

Meikäläisen tapaan myös Malagan sairaalapäivystys tuli yhden illan aikana tutuksi. En tiedä mitä tapahtui, mutta siinä vaiheessa kun en pystynyt kipujen takia istumaan, makaamaan tai seisomaan, eikä kotikonstit tai kipulääkkeet auttaneet, oli pakko hakea helpotusta lääkäriltä.

Täytyy sanoa, että Suomen päivystykset nähneenä, voisin ylistää Malagan päivystystä loputtomiin. Menin sinne todella kovissa kivuissa, vatsakipu (jostain mystisestä syystä) säteili todella tuskallisesti oikeaan hartiaan ja käsivarteen niin että koko oleminen oli todella hankalaa.
Siitä, kun menin sairaalan ovista sisälle, kului aikaa ehkä puoli tuntia, niin olin jo suonen sisäisessä kipulääkityksessä peiton alla, ja koin lähes taivaallisen nopean kivun lievityksen, mitä en suomalaisessa päivystyksessä ole ikinä kokenut. Lääkäri ja hoitajat olivat todella empaattisia, eikä tarvinnut kuunnella hoitohenkilökunnan vähättelevää päivittelyä siitä miten kehtasinkaan tulla päivystykseen kuluttaman arvokkaita resursseja. Suomessa hoitohenkilökunta kävelee usein tympeän näköisenä ohitsesi huomioimatta sinua, vaikka vaikeroisit minkälaisissa tuskissa. Pahimmillaan jopa nauraa ja vääntää vitsiä kustannuksellasi, siis ihan pahimmissa omalle kohdalle sattuneissa tilanteissa. Malagan päivystysksessä oli aivan päin vastoin. Tuli tunne, että potilaan oloa oikeasti haluttiin helpottaa ja niin tehtiin, nopeasti ja tehokkaasti. Suonen sisäisen kipulääkityksen jälkeen pystyin hyvillä mielin lähteä asunnolle lepäämään ilman kipuja.

Ei toki voi täysin yleistää, mutta väkisinkin mietin, että olisiko se tosiaan liikaa vaadittu, että Suomessakin uskottaisiin että harvemmin potilas pelkästään tekemisen puutteessa hakee apua oireisiin tai sairauksiinsa. Itse olen jo pikkuhiljaa hyväksynyt, että neuroimmunologisen ja monimuotoisen sairauden ja ympäristöherkkyyksien vuoksi kroppani ei aina toimi kuten haluaisin. Omien huonojen kokemusten perusteella, Suomessa itselläni on todella korkea kynnys kuitenkaan hakea apua tai helpotusta vaikka kärsisin kuinka paljon.Vähättelyä ja tahallista väärinymmärrystä saa osakseen empatian ja avun sijaan. Kaikki ei varmasi ole pelkästään mustavalkoista, mutta mielestäni ihmisten inhimillisen ja arvostavan kohtelun ja potilaan uskomisen pitäisi kuitenkin onnistua, jos on terveydenhoitoalalle hakeutunut.

Näihin kuviin näihin tunnelmiin. Ihanan reissun lämpimien muistojen voimin kohti syksyn uusia haasteita. Alle kuukauden päästä on siis edessä Lahteen muutto. Löysin ihanan asunnon, jota ainakin yksi sisäilmaongelmille oireileva uskalsi vahvasti suositella. Nyt ei voi kun toivoa parasta ja uskoa että asiat järjestyy parhain päin!