perjantai 25. elokuuta 2017

Uusi alku Lahdessa

Nyt sitä ollaan sitten Lahtelaisia kolmatta viikkoa.
Kokemuksesta viisastuneena, muutin uuteen asuntoon tällä kertaa minimaalisella tavaramäärällä, enkä ole vaivautunut laittamaan tavaroita paikalleen ennen kuin voin olla varma ettei asunnossa homeet, rakennusmateriaalit, voc-päästöt tai puutteelliset ilmanvaihdot sairastuta minua enempää. Asuntohuolia lukuun ottamatta Lahteen muutto on tuntunut positiiviselta vaihtelulta ja odotankin uusia opintoja todella malttamattomana. Malttamattomana ja innostuneena, ja silti jossain takaraivossa ollen pelko ja huoli siitä, miten kestän jos terveysongelmat ottavatkin taas takapakkia.

Tasan kolme vuotta sitten valmistauduin myös intoa puhkuen uusien opintojen alkuun Bristolissa, ja näin syyskuun kynnyksellä on muistot tuolta syksyltä vieneet mennessään.
Elokuussa 2014, kolmen viikon Thaimaassa seikkailemisen jälkeen, pakkasin vähän isommat matkalaukut ja suuntasin Oxfordin kautta kohti Bristolia, ja 9 Langton Parkia.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin asetun taas uuteen kaupunkiin ja aloitan uudet opinnot, mutta kaiken innostuksenkin keskellä, valitettavasti tästä syksystä puuttuu se kolmen vuoden takainen huolettomuus ja autuas tunne elämän rajattomuudesta. Välillä pelkään, että olen loppuelämäkseni menettänyt mahdollisuuden spontaaniin ja huolettomaan elämään. Kuin elämään olisi tullut kiusankappale, joka yrittää vaikuttaa ja vaikuttaakin pienimpiinkin valintoihini ja estää minua olemasta ihan täysillä minä. Välillä iskee suoranainen pakokauhu siitä, että enkö tosiaan enää voi vain tehdä valintoja ja liikkeitä intuitio- ja fiilispohjalta, tai heittäytyä asioihin joista nautin ilman että joudun murehtimaan fyysisiä seurauksia. Monen erilaisen elämän kriisin kohdatessa, voi edetä hyväksymällä ja käsittelemällä asian, ja pikkuhiljaa jatkamalla elämää ja päästä asiasta yli, mutta jos aktiviteetti tai tekeminen, joka auttaisi "jatkamaan elämää", aiheuttaa arvaamattomia oireita ja arki jumittaa sopivan kodin löytymisen mahdottomuudessa, miten jatkaa elämää? Onko mindfullness ja asioiden hyväksymisen yrittäminen turhaa touhua, jos todellisuudessa haluaisi vain saada huolista vapaan elämänsä takaisin? Tällaista tulee pohdittua. Sitten taas toisaalta, kun ei mitään voi pitää itsestään selvyytenä, sitä osaa todella, siis TODELLA arvostaa kaikkea hyvää. 

Vaikka pääasiassa olen edelleen kaikesta yli-innostunut, optimistinen ja välillä jopa naurettavan onnellinen jokaisesta terveestä hetkestä mukavien asioiden parissa, välillä mielen valtaa huoli tulevaisuudesta ja selviämisestä, kun ei olisi varaa enää yhteenkään terveydelliseen takapakkiin. Jokainen kanssani samat sairaudet kohdannut tietää miten massiivista epävarmuutta kodittomuus ja työkyvyttömyys tuo tullessaan, etenkin jos on käytännössä omillaan. Se on tilanne, johon ei pysty varautumaan ennen kuin se sattuu omalle kohdalle, eikä samaistua jos ei sitä epävarmuutta ole joutunut itse kohtaamaan ja siitä itse selviämään. Toivoisin että voisin lähteä alkaviin opintoihin sillä rennolla huolettoman opiskelijan asenteella kuin monet muut, mutta itsellä tuleviin opintoihin kasaantuu aivan valtavan suuret toiveet ja odotukset saada vielä mahdollisuus hyvään uraan ja itsenäiseen elämään. Jos terveyteni nyt ei kestä oppilaitoksen tiloja, opinnoissa käytettäviä tekstiilejä tai opiskelutahtia, jaksanko enää löytää uusia ratkaisuja ja keinoja selviytyä? Toisaalta tiedän että etukäteen murehtiminen ei ole hyvästä, mutta elämän kokemukset tekevät väistämättä varautuneeksi, ja fiilikset tulevaisuudesta vaihtelevat fyysisen voinnin mukaan. Kun on kerran menettänyt elämästä ne perusturvat, niin uusi mahdollisuus tuntuu elämän ja kuoleman kysymykseltä. 

Uuden yrityksen kunniaksi, muisteloita Bristolin ajoilta kuvien muodossa. Voi miten ikävöinkään noita maisemia, Bristolin kirppareita, hulluja kämppiksiä, viikonloppuja Lontoossa, ja tietysti ennen kaikkea niitä pitkiä päiviä yliopiston studiolla. <3


Vaikka aika Bristolissa ei mennyt hometaloineen ja sairasteluineen kuin Strömsössä ja seuraus oli kutakuinkin koko elämään ulottuva katastrofi, oli se jonkinlainen oleellinen käännekohta elämässäni monellakin tapaa. Mitä tuo aika sitten opetti?

Se opetti, että...
1. Maailmassa on enemmän avoimuutta, suvaitsevaisuutta, kannustavaisuutta, avarakatseisuutta ja ystävällisyyttä kuin mitä tiesin ennen kuin muutin hetkeksi Suomen rajojen ulkopuolelle. 

2. Heittäytymällä tuntemattomaan ja uskaltautumalla omien mukavuusrajojensa ulkopuolelle, voi löytää itsestään uskallusta, rohkeutta ja voimavaroja joita ei muuten löytäisi. 

3. Omasta elämästä, onnellisuudesta ja itsevarmuudesta olemme hyvin pitkälti itse vastuussa, eikä sitä vastuuta voi eikä pidä sysätä muiden harteille. 

4. On turha yrittää muuttaa itseään, edes niitä oudoimpia outouksiaan miellyttääkseen muita, vaikka olisi lapsesta saakka saanut tuntea olevansa varsinainen weirdo. :D Kaikki erilaisuus tai tavanomaisesta reitistä poikkeaminen ei aina välttämättä ole pelkästään huonoa. 

5. Omia unelmia ja intuitiota on typerää yrittää vaimentaa, jos niiden seuraaminen tuntuu oikealta reitiltä onnellisuuteen, vaikkei se aina olisi se helpoin, turvallisin ja nopein oikotie onneen.

6. Luovuutta ruokkivia inspiraation lähteitä on koko ajan ja kaikkialla, kun tajuaa vain avata silmät ja nähdä ne.

7. Keskeneräisyys ei ole syy heittää hanskoja tiskiin. Kaikessa ei tarvitse olla paras tai valmis, vaan tärkeintä on että tekee parhaansa. 

8. Aito onnellisuus ei tule siitä että kaikki näyttää pintapuolisesti täydelliseltä, vaan siitä että saa tehdä asioita joista tykkää, ihmisten kanssa joilla on samanlaiset arvot ja elää oman näköisä elämää omien arvojensa mukaisesti. 

9. On ihan ok itkeä onnesta sen takia että syysaamu sateen jälkeen tuoksuu niin ihanalta, superherkkyys on voimavara, ei heikkous, vaikka johtaisikin siihen että weirdon leima on tullut jäädäkseen, haha :D 


Ja muistoista takaisin nykyhetkeen.
Ensi viikolla alkaa siis arki opintojen parissa ja innolla odotankin jo näkeväni pääsykokeista tutun kivan porukan. Sormet syyhyävät päästä käsiksi uusiin luoviin projekteihin ja oppimaan taas uusia taitoja. Kirjaimellisesti melkein itken ilosta koska olen niin innoissani siitä ajatuksesta että pääsen toivon mukaan jatkamaan siitä mihin Bristolissa jäin. 



Elokuu on hurahtanut siis uuteen kaupunkiin tutustuessa, ja etenkin Lahden ihana satama, putiikit, kahvilat ja tapahtumat ovat olleet iloinen yllätys. Hauskaa vaihtelua on se, että kaikki, siis KAIKKI on kävelymatkan päässä, ja lähes joka kerta kun lähden kotiovesta ulos, tulee joku tuttu vastaan. Pikkukaupungin iloja. Suosikkiravintolat, kahvilat ja suomidesign kaupat on tullut jo koluttua, niistä lisää myöhemmin. Huomenna on suunnitelmissa osallistua Illallinen Suomen taivaan alla -tapahtumaan, sekä jatkaa iltaa Lahden Seurahuoneen terassilla järjestettävään lattaritapahtumaan. Kuulostaa hauskalta tavalta virallisesti päättää tämä kesä, ja avata uusi sivu elämässä toivoen, että kaikki sujuu just hyvin. Että elämä voittaa ja asiat järjestyy. Pää kylmänä vaan, niin kuin eräs yrittäjä tapaa sanoa...
Lahden asunnossa mulla on vain yksi lautanen, yksi haarukka, vaatteet pahvilaatikoissa, ja keskellä tyhjää asuntoa vaan luova sekamelska jossa saan tilaustyöt ja kortit tehtyä. En tiedä onko nykyinen asunto vielä "the asunto", mutta koitan pärjätä siinä toistaiseksi.

Olipas sekavaa ajatusoksennusta. No, joka tapauksessa aurinkoista alkavaa syksyä, voimia vertaistuelle ja rutkasti inspiraatiota ja innostusta kaikille! <3




4 kommenttia :

  1. Ihana Veera <3 ja terkkuja Lahteen! Pidän peukkuja!

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen alkuun Lahdessa! :) Oletko jo tutustunut MeaMannaan, se on maailman ihananin, supersympaattisella henkilökunnalla varustettu luomukahvila Hollolankadulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja oih, pitää ehdottomasti tutustua pikapuoliin, kuulostaa ihanalta. Kiitos vinkistä! :)

      Poista