lauantai 27. helmikuuta 2016

Home is where your health is

Ensimmäisessä blogitekstissäni mainitsin siitä, kuinka ympäristöyliherkkyys vie ihmiseltä pahimmillaan monet asiat mitä on voinut aina ennen pitää elämässä itsestäänselvyytenä, kuten kodin, omaisuuden, sosiaaliset suhteet ja uran. Vaikken tähän sairauteen olisikaan kuolemassa, niin pakko myöntää, että välillä eksyn miettimään, olisiko elämä helpompaa jos sairastaisi jotain jonka voisi oikeilla lääkkeillä ja hoidoilla saada pois päiväjärjestyksestä. Tähän moni ehkä ihan oikeutetustikin närkästyneenä älähtää, että enkö tiedä, että asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Toki tiedän että asiat voisivat olla vielä paljon huonomminkin, mutta siinä vaiheessa kun ihminen vakavissaan odottaa lämpimiä säitä että voisi muuttaa telttaan, asiat voisivat olla kyllä paremminkin. 

Eilen poikaystäväni haki minut "kyläilemään" omaan kotiimme, jonka remontoimista ja sisustamista rakkaudella olemme suunnitelleet asunnon hankinnasta saakka, Skypen välityksellä silloin kun itse olin vielä Englannissa. Terveydentilani valjettua ja todettuani, että saan oireita oikeastaan kaikissa sisätiloissa joissa vain oleilen, alkoi epätoivo tulla uuden kodin tuoman ilon tilalle. Entä jos kaiken ajan ja vaivan jälkeen, rahasta puhumattakaan, mitä remontoimiseen ja sisustamiseen on käytetty, tämänkään talon sisäilma ei ole sisäilmasairaalle tarpeeksi terveellinen? Jos oireeni eivät johdukaan vain remontista johtuvista päästöistä, vaan ilmanvaihdon puutteista tai jostain saakelin materiaalista jota tämänkin talon rakenteissa on käytetty. Näiden asioiden puimiseen menee vain niin paljon resursseja ja energiaa, ja samat ongelmat tulee vastaan ei vain asuinrakennuksissa, vain oikeastaan kaikissa sisätiloissa joissa ihminen yleensä joutuu aikaa viettämään. Laskeskelin että kuluneen vuoden aikana olen asunut yhteensä kahdeksassa osoitteessa, kahdessa maassa, ja edelleen ulkoilma on ainut missä pystyn olemaan toistaiseksi edes suurinpiirtein oireeton. Tässä vaiheessa sana koti on muuttanut täysin merkitystään, kun ei voikaan vain vapaasti valita paikkaa minne roudata kamppeensa ja asettua mukavasti taloksi. On vaikea asettua aloilleen mihinkään, missä silmät turpoavat, hengitystiet tulehtuvat tai aivosumu on sitä luokkaa että tuntuu kuin olisi koko ajan keinuvassa laivassa. 



Toinen ongelma on juurikin nämä sosiaaliset suhteet. Eilen poikaystäväni tullessa hakemaan minua kotiimme kyläilemään, tuntui että koko auto olisi uitettu hajusteissa. Kysyin kiukkuisena, että pitääkö sitä kemikaaliyliherkän puolisona uida niissä partavesissä, niin pöyristynyt vastaus kuului ettei mitään partavettä oltu käytettykään, kyseessä oli pelkkä kosteusvoiteen tuoksu, jonka pitäisi olla todella lievä. Samankaltaisia kiusallisia tilanteita tulee vastaan jatkuvasti, kun reagoin voimakkaasti esimerkiksi siihen, että jossain tilassa on kolme päivää sitten värjätty hiukset, vaikka kaikki värjäykseen liittyvät tuotteet ja pakkaukset olisikin jo aikaa sitten hävitetty.  Englannissa sain kämppäkaveriltani ihania vaatteita, jotka haisivat minun nenään siltä kuin ne olisi pesty pelkässä parfyymissa, vaikka kyse oli pelkästä pyykinpesuaineesta, jota kämppikseni ei haistanut vaatteista kuulemma lainkaan. Pakkasin juuri pestyt vaatteet moneen muovipussiin nenääni pidellen, koska pyykinpesuaineen aiheuttama reaktio oli niin voimakas että luulin että pyörryn siihen paikkaan.  




Tästä päästäänkin siihen, että mitä ympäristöyliherkän on reilua vaatia terveiltä ihmisiltä ilman, että leimataan todella hankalaksi ja rasittavaksi nipottajaksi. Poissaolollaan loistavan vastustuskykyni ansiosta saan esimerkiksi kaikkien muiden ihmisten "pikku flunssat" kymmenkertaisina oheisinfektioineen, jotka saattavat romahduttaa kuntoni kuukausiksi. Tästä syystä joudun usein olemaan ilonpilaaja ja sanomaan että vierailijat pysyköön poissa jos heidän kotonaan on edes pientä nuhan tynkää havaittavissa. Onko kohtuutonta kieltää kyläilijöitä käyttämästä hajusteita tai tulemasta kylään sairaina, vai olisiko kaikkein helpointa minun muttaa yksin sinne telttaani missä elelen vain certifioidut tuotteet seuranani.





Tämä kaikki saattaa kuulostaa hysterioinnilta, mutta juuri siksi haluankin blogissani oikaista väärinkäsityksiä sisäilmasairaudesta ja monikemikaaliyliherkkyydestä. Jossain vaiheessa sitä kypsyy siihen, että ihmiset kuvittelevat kyseessä olevan "pelkkä allergia", jonka voi hoitaa antihistamiineilla. Olen niin pitkään saanut työn, opintojen, harrastusten tai tuttavien kautta kuulla joskus jopa syyllistävään ja epäilevään sävyyn olevani se tyyppi "joka on aina vain kipeä", ja se tuntuu välillä todella pahalta. Kun kerran sairastaminen on jo niin vahva osa minua ja sitä kuvaa mikä ihmisillä on minusta, niin sama kai se on hysterioida siitä sitten ääneen, jos vaikka jotkut väärinkäsitykset oikenisivat. Niin monet sisäilmasairaat tai ME:stä/cfs:stä kärsivät jäävät epämääräiseen sairauskierteeseen yksin häpeämään, vailla minkäänlaista ymmärrystä ja "hyväksyntää" sairaudelleen, ikään kuin yksin sairaudessa ei olisi tarpeeksi kestämistä. Välillä on järjettömän raskasta olla se hankala tyyppi jolle ihan pokkana sanotaan että "etkö sä hei tiennyt että terveyden avain on terveellinen ruoka, stressin välttäminen ja säännöllinen liikunta" 
NO SHIT?! 



No, takaisin siihen aiheeseen koti. Aina ei jaksaisi itsekään sitä loputonta kädenvääntöä siitä miksi ei voi tehdä sitä tai tätä missä milloinkin, joten kodin toivoisi totisesti olevan se paikka missä voi olla vapaa kaikenlaisista ärsyttävistä tekijöistä. Vaan harvoinpa sekään onnistuu, kiitos tämän kemikalisoituneen maailmamme ja rakennustekniikan. Toisaalta taas haluaisi vain heittää hanskat tiskiin, käyttää normaalia pesuainetta, jättää hajustemäkätykset sikseen ja ottaa oireet vastaan niin kuin ne on tullakseen, ihan vain koska ei jaksaisi ajatella koko asiaa. Ymmärrän että tämä vaatii kärsivällisyyttä kanssaihmisiltäkin. Nyt pitänee olla äärimmäisen kiitollinen ja tyytyväinen, että kuukausien painajaisen jälkeen pystyn nyt kortisonitablettien voimin nauttimaan suhteellisen vähäoireisesta laatuajasta tulevassa kodissamme, ja kaikki ovet ja ikkunat sepposen selällään annan tuon ihanan kevätilman raikastuttaa sisäilmaa. Kuinka paljon iloa voikaan tuoda pelkästään se, että voi juoda aamukahvinsa ilman särkyjä tai oireita omassa kodissa. 



En ole remontin takia pystynyt asunnossamme viettämään paljoa aikaa, mutta tänään iski jokin kevätsiivousinspiraatio ja sain vihdoin vähän tavaroita paikoilleen. Kuvien ulkopuolelle rajatuissa tiloissa tosin vallitsee edelleenkin ihan järkyttävä remppa- ja muuttokaaos. 
Suurin osa niin sisustuksesta kuin vaatteistakin ovat kierrätettyjä, koska olen auttamaton vanhan tavaran rakastaja. Varsinkin vuosikymmeniä vanhoissa vaatteissa ja sisustustuotteissa kiehtoo se että ne tuovat mukanaan jonkun tarinan menneisyydestä, vaikkei siitä tarinasta tietoa olekaan (Toivoa sopii ettei ne tarinat liity homeeseen...)!  
Kuluneiden vuosien aikana olen liikuttanut tavaroitani asunnosta ja maasta toiseen niin tiuhaan tahtiin, että tuntuu epävarmalta ylipäätään asetella mitään paikoilleen, näinköhän ne ovat kohta taas jossain matkalaukussa tai muuttolaatikossa. Remppa- ja sisustusprojekti on ollut kyllä taas aika mielenkiintoinen kun sen jakaa keskenään värejä ja antiikkia rakastava taiteilijasielu sekä modernin, hillityn ja pelkistetyn puolestapuhuja, mutta ihan hyviin kompromisseihin ollaan toistaiseksi päästy, vaikken graffitiseinälle tai kirjavalle sohvalle toistaiseksi hyväksyntää ole saanutkaan, haha.
Se että päädynkö lopulta ihailemaan remppamme jälkeä vain ikkunasta omasta sisäilmaturvallisesta teltastani, jääköön nähtäväksi.
Bristolin hometalosta en paljoakaan tavaroita tuonut mukanani Suomeen, muutamia vaatteita, kirjoja ja fuksian väristä mietelausetaulua lukuun ottamatta.

At worst I feel bad
for a while
but then I just smile
I go ahead and smile

Nuo sanat seinällä ovat koti-ikävän hetkinä Bristolissa muistuttaneet siitä että syy hymyillä kyllä tulee taas jossain vaiheessa, ja siihen täytynee luotta nytkin.  



Lisää sisustusinspiraatiota myöhemmin!
Veera

4 kommenttia :

  1. Hei,
    Tämä on jo vähän vanhempi postaus, mutta linkkasin sen omasta blogistani, kun siinä on niin hyvin kerrottu mitä nämä ongelmat herkille ihmisille oikeasti voivat vaikuttaa.

    Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti Tampereen lääkäriltä oikeasti löytyi apuakin sinulle, eikä vain pelkkää tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ei tainnut linkki tulla tuohon kommenttikenttään? :)
      Kiitos, sain lääkityskokeiluja ja muitakin ohjeita.
      Kaikkea hyvää myös sinne, ja hyviä vointeja. Laita ihmeessä linnki uudestaan, luen mielelläni muidenkin kokemuksia! :)

      Poista
  2. Hups, piilotettu profiili niin siellä ei näykään blogiani :D
    Minun blogini on Purkki Buranaa (löytyy myös blogit.fi -palvelusta, josta sinutkin löysin). Minulla tuo kemikaaliherkkyys on kuitenkin melko lievää, pystyn sen kanssa hyvin elämään. CFS:ää minulla ei ole diagnosoinut, mutta olen sitä toisinaan vähän epäillyt. Pahimmat ongelmani ovat masennus, sjögrenin syndrooma ja fibromyalgia, joihin bloginikin keskittyy. Kai. :D

    VastaaPoista
  3. Niin ja se linkki :D :D :D
    (aivosumua liikkeellä...)
    http://purkkiburanaa.blogspot.com/

    VastaaPoista